Urheilu

Törmälä kyykisti olympiamatkaajat

MATTI ERKKILÄ

Tiia Törmälä , 17, polvisti lauantaina Mikkelissä olympiakisoihin lähtevät Marjo Yli-Kiikan ja Hanna Etulan . Tyttöjen Euroopan mestari laukoi pienoiskiväärin 3x20 laukauksen SM-kilpailussa 686,4, eli vain 0,4 pistettä Yli-Kiikan erinomaista SE-tulosta heikommin.

Tuloksella on olympialaisissa päässyt aina finaaliin ja usein myös mitaleille. Myös toiseksi sijoittunut Pauliina Frilander oli olympiamatkaajien edellä.

Törmälän voitto ei ollut suuri yllätys - ei oikeastaan yllätys ollenkaan, sillä hänen tulostensa keskiarvo on selvästi naistemme vastaavia lukuja edellä.

- Lähden aina tekemään kilpailussa parhaan mahdollisen tuloksen ja nyt se oli tällainen, tuumi Törmälä, joka oli naisten mestari myös viime vuonna.

Udeltaessa haluja päästä Pekingiin, mestari oli diplomaattinen.

- Valinta ei ollut minun käsissäni. Olisin toki lähtenyt, jos minut olisi valittu, hän sanoi. Pekingiin matkaavat Yli-Kiikka ja Etula, he hankkivat maapaikat ja heidät valittiin.

Vain kahdesti Törmälä sai tilaisuuden tavoitella olympiakisojen maapaikkaa. Se jäi kahden pisteen päähän. Olympiakisojen tulosrajat hän oli saavuttanut, joten ne eivät olleet valinnan esteenä. Ammunnassa taidettiin joukkue valita liian aikaisin ja purjehduksessa liian myöhään.

Törmälä on vahva kilpailija, hän on 17 vuoden iästään huolimatta voittanut 20-vuotiaiden tyttöjen 3x20 laukauksen Euroopan mestaruuden vuosina 2007 ja 2008.