Urheilu

Rinne
keskeytti,
Kelo Pekingiin

Naisten 7-ottelun piti olla Salla Rinteen ja Niina Kelon välinen kisa mestaruudesta ja olympiapaikasta, mutta kaksinkamppailu hyytyi alkuunsa, kun Rinne joutui keskeyttämään loukattuaan jalkansa korkeushypyssä.

- Ei sen saisi antaa vaikuttaa, mutta kyllä paras lataus hävisi, kun ei ollutkaan enää tiukkaa kisaa, Kelo tunnusti.

Vaikka panokset vähenivätkin yllättäen, Kelo eteni ottelussaan tasaisen varmaa tahtia ja johtaa pistein 3 408.

Rinteen keskeyttäessä varmistui myös Kelon lähtö Pekingiin. Kelolle olympiaedustus merkitsee lapsuuden unelman täyttymistä. Riemusta Järvenpään Palon urheilija ei kuitenkaan hyppinyt, sillä ratkaisun hän olisi toivonut syntyneen urheilullisesti.

- En olisi toivonut, että se näin ratkeaisi. Salla on hyvä ystäväni ja harjoituskumppanini, Kelo murehti toisen puolesta.

Rinne itse itki avoimesti pettymystään. Korkeuden lämmittelyhypyssä oikean jalan akillesjänteessä vihlaisi niin pahasti, ettei kisan jatkaminen ollut mahdollista, vaikka Rinne selvittikin korkeuden 171.

- Kipu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kävin kokeilemassa kuulaa, mutta ei siitä mitään tullut, Rinne nieleskeli.