Urheilu

Koivuranta neljäs yhdistetyn kesä gp -avauksessa

Hinterzarten, Saksa, STT
Anssi Koivuranta aloitti yhdistetyn kesä gp:n kolmen osakilpailun sarjan mukavasti, kun hän sijoittui Saksan Hinterzartenissa neljänneksi. Toinen suomalainen Janne Ryynänen hylättiin varustekontrollissa, kun hänen hyppypukunsa vyötärö ei ollut riittävän tiukka.
 Koivuranta oli neljäntenä jo HS108-mäessä hypätyn mäkiosuuden jälkeen. 16,1 kilometrin hiihdossa hän nousi johtopaikallekin ja piti letkan kärkipaikkaa vielä puoli kilometriä ennen maalia. Hieman suomalainen joutui kuitenkin antamaan periksi lopussa.
- Hyvän tuntuinen hyppy (106 metriä) kilpailussa, mutta ei ihan riittänyt kärkeen. Hiihto tuntui tosi hyvälle, yritin vetää irtikin letkasta päästyäni kärkeen. Viimeisellä kierroksella alkoi varsinainen kilpailu, jäin nopeudessa kovimmasta kärjestä, kun en päässyt sitä "seitsämääsataa" mitä olisi pitänyt, tyytyväinen Koivuranta kertoi.
 Kisan voittoon hyppäsi ja hiihti Saksan Georg Hettich. Kesä gp -sarja jatkuu maanantaina Oberstdorfissa.