Urheilu

Karjalaisen heitto kulkee taas

TS/Jane Iltanen<br />Olli-Pekka Karjalainen varmisti yhdennentoista mestaruutensa kauden parhaalla tuloksella.
TS/Jane Iltanen
Olli-Pekka Karjalainen varmisti yhdennentoista mestaruutensa kauden parhaalla tuloksella.

MARIA LEHTOVAARA

Olli-Pekka Karjalainen kiskaisi viimeisessä kisassaan ennen Pekingin olympiakisojen moukarin karsintaa kesän parhaansa 77,93, jolla heltisi Tampereella yleisurheilun Kalevan kisoissa peräti jo uran 11. Suomen mestaruus.

Karjalaiselle kultaakin paremmalta maistui tunne siitä, että heitto on löytymässä.

- Onneksi tuli melkein 78-metrinen. Siihen olen ihan tyytyväinen. Pikkaisen on vielä rentous hukassa ja viimeinen terä kateissa, Karjalainen analysoi.

28-vuotias Töysän Vetoa edustava Karjalainen uskoo, että kolmen viikon aikana heitto hioutuu mallilleen. Viimeistelyn hän hoitaa muiden yleisurheilijoiden lailla Japanin Marugamessa, jossa ei enää rehkitä vaan Karjalaisen mukaan "kutitellaan".

- Pelkkää kevyttä moukaria. Työt on nyt tehty, enää ei kroppaa väsytetä vaan annetaan sen toipua, Karjalainen suunnitteli.

Kokemusta valmistautumisesta Karjalaisella piisaa, sillä takana on jo kahdet olympiakisat sekä viidet MM- ja kolmet EM-kisat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niissä on tullut oppia sekä jäämisestä karsintaan että menestyksestä.

Karjalainen otti EM-kisoissa 2006 hopeaa, oli Osakan MM-kisoissa viime kesänä yhdeksäs ja Helsingissä 2005 viides.

- Sen olen oppinut, että on parempi kun ei aseta rajoja itselleen. Ei pidä hötkyillä, vaan tehdä sen mitä on suunnitellut.

- Lentää sitten mitä lentää, Karjalainen kuittasi kyselyt tulostavoitteesta.

Jos Karjalainen on tuttu mies Kalevan kisojen korkeimmalla pallilla, tuttu oli hopeaakin ottanut David Söderberg , 28. Vöyrin miehelle hopea oli jo seitsemäs, nyt tuloksella 73,76.

Pronssia otti Espoon Tapion Dorian Collaku (70,17).

Häggblom haki kullan krampissa

Miesten kuulantyönnössä Karjalaisen lailla Pekingiin matkaava Robert Häggblom otti omansa itselleen vaatimattomalla tuloksella 18,88. Häggblom joutui tekemään kultansa eteen täyden päivätyön, sillä hän nousi kärkeen vasta viimeisellä työnnöllään.

Mieluiten 25-vuotias vaasalainen olisi lopettanut kisan alkuunsa, sillä selän kramppi teki työntämisestä vaikeaa ja tuskallista.

- Olisin halunnut lopettaa ensimmäisen työnnön jälkeen, mutta halusin kullan, uransa toisen mestaruuden napannut Vasa IS:n kuulamörssäri Häggblom perusteli.

Selkävaivan Häggblom ei usko vaikuttavan hänen suorituksiinsa olympia-areenalla.

- Olen erittäin luottavainen, että selkä on kunnossa ennen Pekingiä.

Häggblomin takana hopea ja pronssi menivät kahdelle "harrastajatyöntäjälle", Lapin Veikkojen Seppo Kujalalle (18,67) ja Vammalan seudun Voiman Mikko Viitamaalle (17,47).