Urheilu

Karjalaisen huippuvire hyvällä oraalla

Karjalainen palasi Tampereella heittorinkiin ensimmäisen kerran reiluun kahteen viikkoon. Kuva: Lehtikuva
Karjalainen palasi Tampereella heittorinkiin ensimmäisen kerran reiluun kahteen viikkoon. Kuva: Lehtikuva

Tampere, STT
Olli-Pekka Karjalainen jätti heittokunnostaan lupaavan kuvan voitettuaan Kalevan kisojen mestaruuden 11. kerran perättäin. Hän kiskaisi viidennellään kauden kotimaisen kärkituloksen 77,93. IF Vomin David Söderberg pokkasi SM-hopean 73,76 kantaneelle kiskaisulla.
 Karjalainen palasi Tampereella heittorinkiin ensimmäisen kerran reiluun kahteen viikkoon. Edellisessä kilpailussaan Lahdessa hän kiskaisi 77,68. Nyt tuo tulos koheni, ja sarjaan mahtui myös toinen 77 metrin heitto.
-·Pikkuisen oli vielä nihkeä kisa, ja heiton alussa on vielä pientä ongelmaa, mutta tulos parani, mikä oli hyvä, Karjalainen kertasi kilpailuaan.
 Kuluvan kauden aikana Töysän Vedon heittäjä on keskittynyt enemmän harjoittelemiseen kuin kilpailemiseen. Kevätkesällä harjoittelua kiusasi tovin pieni jumi, mutta sittemmin harjoitukset ovat kulkeneet. Kalevan kisojen karsinta ja loppukilpailu olivat hänelle vasta kauden neljäs ja viides kilpailu.
 Uransa kolmansiin olympialaisiin valmistautuva heittäjä lähtee olympiakisojen valmistavalle leirille Marugameen Japaniin ja sieltä edelleen olympialaisiin luottavaisena.