Urheilu

Evilä karsiutui pituuden SM-loppukilpailusta

Tampere, STT
Pituushypyn Suomen ennätysmies Tommi Evilä on karsiutunut lajinsa loppukilpailusta yleisurheilun Kalevan kisoissa.
 Tampereen Pyrintöä edustava Evilä jäi ilman tulosta miesten pituuden karsintakilpailussa tänään. Evilän hypyt olivat yliastuttuja. Loppukilpailuun olisi vaadittu karsintarajan 724 ylitys.
 Evilä ponnisti Suomen ennätyksen 822 kesäkuun lopussa Göteborgissa. Vuonna 2005 MM-pronssia Helsingissä hypännyt Evilä on valittu Pekingin olympialaisiin.
 Evilä hyppäsi karsintakilpailussa normaalia lyhyemmällä vauhdilla. Kolmesta ponkaisusta piikkari oli viimeisessä vain vajaat pari senttiä yli. Evilän mukaan pyörivässä tuulessa käydyssä kilpailussa olosuhteet tai lyhyt vauhti eivät olleet ongelmana.
- Syy löytyy peilistä (yliastumisiin). Erikoista ja ihmeellistä, mutta toinen kerta kun käy näin minun urallani. Harmi, että se kävi kotiareenalla, joka on alustaltaan samanlainen kuin Pekingissä, Evilä totesi.