Urheilu

Olsson miettii uran jatkoa

Tukholma, STT
Kolmiloikkaaja Christian Olsson pohtii uransa jatkoa. Hän palasi kilpa-areenoille liki vuoden tauon jälkeen eilen Tukholmassa, mutta kisa jäi kahteen hyppyyn. Kolmannessa hypyssä ruotsalaisella nappasi jälleen takareiteen ja kisa jäi kesken. Saman tien hän ilmoitti myös, ettei ole mukana Pekingin olympialaisissa.
 Eilen Olsson ponkaisi ensimmäisellään 16,34 ja toisella 17,00. Varsinkin toinen hyppy näytti hyvältä ottaen huomioon, että pitkään kuntoutusjakson jälkeen Olsson päätti olla mukana Tukholman gp:ssä vasta viikko sitten. Tuolloin hän teki harjoituksessa kaksi kilpailuvauhtista hyppyä.
 28-vuotias Olsson voitti Ateenassa olympiakultaa neljä vuotta sitten, mutta kisoissa tullut nilkkavamma vaati leikkauksen ja piti Olssonin sivussa Helsingin MM-kisoista 2005. Viimevuotisiin Osakan MM-kisoihin hän ei päässyt takareisivamman takia.