Urheilu

Poutiainen tyylitteli
ylivoimaisesti SM-kultaan

Lehtikuva
Lehtikuva

Yleisö odotti lauantaina Kuusamon Rukalla Tanja Poutiaiselta naisten pujottelun SM-kilpailun voittoa, eikä Poutiainen pettänyt odotuksia. Poutiainen voitti kisan ylivoimaisesti, sillä toiseksi sijoittunut Sanni Leinonen jäi Suomen ykkönaislaskijasta miltei kolme sekuntia. Pronssia otti Emma Happonen.

- Hyvä kisa oli. Erityisesti ensimmäinen lasku oli hyvä. Aikakin kertoi sen, Poutiainen jutteli.

Poutiainen kertoi ensimmäisen laskun jälkeen yllättyneensä hieman, kun ero toisena olevaan Leinoseen oli kasvanut jo lähes kahteen sekuntiin. Poutiainen kellotti ensimmäisellä kierrokselle ajan 45,49, kun toiseksi nopein Leinonen sai ajakseen 47,31.

- Olisin odottanut kovempaa kilpailua. Tänään oli kovempi rata kuin eilen, joka teki erot, Poutiainen sanoi myöntäen, että Rukan rinne oli hänelle melko helppo.

Huhtikuun Poutiainen viettää Lapin rinteissä ja kilpailee suurpujottelun SM-kisoissa.

- Käytetään lumet hyväksi. Nyt pystyy tekemään paljon laskuja. Toukokuu on minulle perinteisesti lomakuukausi, hyväntuulinen Poutiainen kertoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poutiaisen maailmancupkausi sujui mukavasti. Hän oli sekä pujottelu- että suurpujottelucupissa neljäs. Kokonaiskilpailussa rovaniemeläislaskija sijoittui kahdeksanneksi.

Sanni Leinonen ei ollut täysin tyytyväinen kisaansa.

- Haparoin hieman, ja ero Tanjaan kasvoi ensimmäisellä kierroksella jo suureksi. En tiedä milloin olen hävinnyt noin paljon Tanjalle, Leinonen naurahti.

Kantola kukisti vanhat kontarit

Jukka Leino ja Kalle Palander ovat hallinneet alppihiihdon SM-kisoja 2000-luvulla. Rukalla heidän valtakautensa päättyi, kun Petteri Kantola laski pujottelun Suomen mestariksi. Hopeaa otti Jukka Leino ja pronssia Jukka Rajala.

- Laskettiin Kallen kanssa, että 2000-luvulla kaikki SM-kullat ovat menneet meille. Hyvä, että saatiin mestariksi uusi mies, Leino sanaili.

Vallanvaihto alkoi näyttää varmalta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kantola repi siinä yli puolen sekunnin eron Leinoon.

- Jännitin toisella kierroksella, vaikka ero Leinoon oli suuri. Lopussa aloin varmistella, mutta onneksi se riitti. SM-kulta tuli, se on ihan jees, Kantola naurahti.