Lehtisellä hyvä leiri Portugalissa
Turun Urheiluliiton kestävyysjuoksutähden Johanna Lehtisen tänään päättyvä Portugalin-leiri onnistui hyvin. Lehtinen osallistui lähes kuukauden mittaisella leirillä pariin kilpailuun, joista Espanjassa juostu ensimmäinen kilpailu maaliskuun alussa oli Johannan omien sanojen mukaan lähinnä hölkkäkisa.
Sen sijaan Portugalin mestaruusmaastoissa Porto de Mósissa Lehtinen joutui tosi kovaan paikkaan. Kilpailuun oli ilmoittautunut 130 juoksijaa. Kilpailun luonne kävi selväksi heti, sillä isäntämaan Sara Moreira piti neljän kilometrin matkalla vauhtia heti ensikilometriltä lähtien. Moreiran voittoaika oli 12.51. Lehtinen sai hopeaa kolme sekuntia jääneenä, ja Portugalin Dulce Felix tuli kolmanneksi ajalla 13.07.
Moreira valmistautuu Pekingin olympiakisojen 3000 metrin estekisaan. Viime kesänä hän juoksi 9.42,47. Lehtisen ennätys 9.40,28 on puolestaan vuodelta 2006.
- Se kilpailu meni harjoittelun lomassa. Jatkoin siitä harjoittelua ihan normaalisti, Portugalista tavoitettu Lehtinen sanoi.
Seuraavan kerran Lehtinen kilpailee Karhuviestissä ensi kuun puolivälissä.