Jyväskylä
MM-rallin
isäntä
myös 2009

TS/Veikko Wahlroos<br />Voittosamppanjat korkataan yhä Jyväskylässä. Marcus Grönholm (vas.), Jarmo Lehtinen ja Mikko Hirvonen vauhdissa.
TS/Veikko Wahlroos
Voittosamppanjat korkataan yhä Jyväskylässä. Marcus Grönholm (vas.), Jarmo Lehtinen ja Mikko Hirvonen vauhdissa.

Jyväskylän kaupunki ja AKK Sports Oy ovat solmineet sopimuksen Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailusta vuodelle 2009.

Näin Jyväskylä jatkaisi MM-rallin keskuspaikkana myös 2009. Täysin varmaa Suomen osakilpailun säilyminen MM-kalenterissa ei kuitenkaan ole.

- Nykyisessä muuttuvassa ja epävarmassa tilanteessa koimme varsin tärkeäksi, että otamme aikalisän tälle asialle ja pysymme näin ollen Jyväskylässä, sanoi AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen.

Mahosen mukaan todennäköisyys sille, että Suomen ralli säilyy MM-kalenterissa 2009 on "kohtalainen". MM-sarjassa ajetaan näillä näkymin vuodesta 2009 lähtien 12 osakilpailua, joiden järjestäjämaat päätetään myöhemmin tänä syksynä.

Jyväskylän ja AKK Sports Oy:n voimassa oleva sopimus kattaa vuoden 2008. Sopimusta päätettiin yksimielisesti jatkaa vuodella. Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson luottaa siihen, että kisalla on MM-arvo myös 2009.