Tanssiurheilun suosio kovassa kasvussa

TS/TS/Jonny HolmÈn<br />Tanssiurheiluseura Boleron nuorisovastaava Jussi Kaksonen vastaanotti sunnuntaina Nuori Suomi -sinetin palkintona laadukkaasta juniorityöstä.
TS/TS/Jonny HolmÈn
Tanssiurheiluseura Boleron nuorisovastaava Jussi Kaksonen vastaanotti sunnuntaina Nuori Suomi -sinetin palkintona laadukkaasta juniorityöstä.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Tanssiurheilun suosio on kovassa kasvussa Suomessa. Suomen tanssiurheiluliiton jäsenmäärä kasvaa kovaa vauhtia ja uusista harrastajista iso osa on lapsia ja nuoria. Osaltaan kasvun takana on Tanssii tähtien kanssa -ohjelma.

- Jäsenmäärämme kasvoi viime vuonna tuhannella ja on tällä hetkellä 14 500, Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja Carola Tuokko kertoo.

- Uusia jäseniä tulee kaikkiin ikäluokkiin, mutta erityisen paljon mukaan on tullut uusia lapsia ja nuoria. Tanssii tähtien kanssa -ohjelma toi tanssisaleille paljon parikymppisiä.

- Perinteisesti lapset ovat tulleet tanssin pariin vanhempiensa harrastuksen kautta. Nyt saleille tulee kuitenkin paljon lapsia, joiden vanhemmat eivät harrasta tanssia. Kipinä on heillekin tullut usein telkkarista, Tuokko jatkaa.

Aluekilpailuista hyvä aloittaa

Kilpatanssista kiinnostuneille hyvä paikka aloittaa on Tuokon mukaan aluekilpailu. Tällaisen vakio- ja latinalaistanssien aluekilpailun turkulainen Tanssiurheiluseura Bolero järjesti sunnuntaina.

Boleron kisoihin otti osaa 105 paria, mikä on seuran tiedotuksesta vastaavan Jana Pullisen mukaan normaali määrä.

- Olemme järjestäneet kisoja pari kertaa vuodessa ja niissä on käynyt aina todella hyvin tanssijoita. Seuraavaksi järjestämme lokakuussa Rock'n Swingin GP-kisat, Pullinen kertoo.

Suomessa järjestetään vuosittain 70-80 tanssikilpailua.

- Niistä suurin osa on aluekilpailuja, joissa yleensä kilpailee 100-130 paria. Niiden päälle tulevat GP-kisat ja mestaruuskilpailut, Tuokko sanoo.

SM-kilpailutkin tanssitaan tänä vuonna Turun alueella, kun niiden järjestäjänä toimii marraskuussa lietolainen Lá Team.

- Tämä on ollut meille perinteisesti hyvin vahva alue. Turun seudulla kisajärjestelyt ovat aina toimineet hyvin ja tänne on helppo antaa isojakin kisoja järjestettäviksi, Tuokko sanoi.

Jäsenmäärä kasvanut räjähdysmäisesti

Tanssin suosion kasvu on näkynyt selvästi myös Turun seudulla, missä lajin harrastus on jo perinteisesti ollut vahvaa. Myös Boleron uudelle Raision salille tulijoita on nyt enemmän kuin koskaan.

- Jäsenmäärämme on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden aikana. Tällä hetkellä meillä on noin 500 jäsentä seurassa, Pullinen kertoo.

Bolero on satsannut paljon lasten ja nuorten tanssiharrastukseen. Seura koulutti viime keväänä 11 uutta ohjaajaa, jotka kävivät Nuori Suomi -koulutuksen. Kesällä seura järjesti myös lapsille tanssileirin.

Boleron panostus nuoriin ei ole jäänyt Tanssiurheiluliitolta huomaamatta. Sunnuntaina Tuokko ojensikin Bolerolle Nuori Suomi -sinetin palkintona hyvin tehdystä juniorityöstä.

- Sinetti myönnetään laadukasta juniorityötä tekeville seuroille. Sen saaminen edellyttää junioritoiminnan selkeätä kasvua ja pitkään jatkunutta hyvää toimintaa.

- Seuralla pitää olla ohjattuja ryhmiä eri ikäluokille sekä valmentajia, jotka ovat erikoistuneet nuorten ohjaamiseen. Nuorten äänen pitää kuulua sinettiseuroissa, Tuokko eritteli sinetin saamisen perusteita.

Bolero on kahdeksas tanssiurheilun sinettiseura Suomessa. Turussa Bolero on 20. sinetin vastaanottava urheiluseura. Aikaisemmin sinetti on myönnetty lietolaiselle Lá Teamille.

- Sinetti on tunnustus niille, jotka meidän seurassamme tekevät upeata juniorityötä nuorisovastaavamme Jussi Kaksosen kanssa, Pullinen mietti.