Keskisalo hyökkää Nurmen kisoissa Olavien maailmanennätyksen kimppuun
SAKARI ITÄLÄ
Paavo Nurmen kisoissa 1. heinäkuuta eletään vahvasti historiassa. Legendaarisesta kolmen Olavin 1 500 metrin maailmanennätysjuoksusta tulee kuluneeksi 50 vuotta 11. heinäkuuta.
Sen vuoksi Nurmen kisojen yksi kohokohdista on Jukka Keskisalon tähdittämä tonnivitonen.
Estejuoksun Euroopan mestari pitää 1 500 metriä selvästi toiseksi mieluisampana matkanaan. Se sujuu paljon paremmin kuin 5 000 metriä.
Keskisalon ei ole vielä yltänyt aivan Olavien aikoihin. 3.40,2 on edelleen sen verran kova aika, ettei sitä aivan tuosta vain aliteta. Olavien juhlajuoksussa
Keskisalolla on vakaa tarkoitus alittaa tuo Suomessa jo haamurajaksi muuttunut tulos.
Tartania olisi tarvittu
Keskiviikkona Keskisalo tapasi vanhat mestarit. Tietenkin puheenaiheena oli 50 vuoden takainen juoksu. Paljon on kilpajuoksussa muuttunut noista päivistä. Eniten tietenkin radat.
- Kun ikämiesaikanani juoksin näillä nykyisillä tartaneilla, niin meno tuntui leikittelevän kevyeltä.1950-luvulla oli pakko käyttää tuuman piikkejä. Radat olivat upottavia. Kamalin oli Olympiastadionin tiilimurska sateella. Jos meidän aikanamme olisi ollut tällaisia ratoja, ennätyksemme olisivat varmasti olleet paljon parempia, Olavi Vuorisalo , 74, arveli.
Olavi Salonen , 73, yhtyi kaimansa kantaan. Aika olisi varmasti painunut ainakin alle 3.40:n. Tuon rajan rikkomatta jääminen on ainakin Salosta vuosien varrella hieman kismittänyt.
- Olin viimeisellä kierroksella niin hyvävoimainen, että olisihan tuo kolme kymmenystä pitänyt vielä nipistää. Muistan hyvin sen lähes kaikkivoipaisuuden tunteen loppusuoran avautuessa. Vauhti ei tuntunut missään. Eikä maalin tultuanikaan tuntunut miltään. En olisi luullut juosseeni juuri ME:n, muisteli Salonen.
Kiristään mies tunnettiin
Salonen oli aktiiviaikanaan tunnettu hurjasta loppukiristään. Tavallisesti hän vyöryi tankin lailla ohi kilpakumppaniensa. Siitä lempinimi Tankki. ME-juoksussa Salonen tuomittiin kakkoseksi, toki samalla ajalla kuin voittaja Olavi Salsola.
Voittajan julistaminen oli aika lailla makuasia. Maalikameroita ei tuolloin käytetty kuin arvokisoissa. Salonen onkin edelleen sitä mieltä, että hän työnsi rintansa maalilinjan yli ensimmäisenä.
- Tunsin maalinauhan pingottuvan rinnassani, mutta toiseksi jäin. Onneksi ennätys sentään tasattiin, naureskeli Salonen.
ME tuli yllättäen
Urheilupuistossa ei 11. heinäkuuta 1957 ollut tarkoitus juosta maailmanennätystä. Se tuli yllätyksenä, ainakin juoksijoilleen itselleen. Olavi Vuorisalo oli edellisenä päivänä käynyt juoksemassa Salossa ja lupautui Turun juoksuun lähinnä siksi, että kisa oli kotikulmilla.
Tuolloin maileritkin kilpailivat runsaasti; hieman kärjistäen sanottuna joka päivä. Starttirahat olivat olemattomia.
Olavi Salonen puolestaan oli nukkua kisan pommiin. Hän nukkui hotellissa autuaasti, kun Salsola ja Vuorisalo kävivät ihmettelemässä hänelle, eikö "Tankki" osallistu juoksuun ollenkaan. Kovalla tohinalla Salonen ehti Urheilupuistoon. Piikkarit vain jalkaan ja kaikkien aikojen lyhin verryttely Yläkentän nurmella.
- Ei siinä ollut mitään ajatusta juosta maailmaennätystä. Juoksua oli kaiketi pedattu Ruotsin Dan Waernille , joka oli silloin huippukunnossa. Olo oli rento ja sää mitä parhain.Vauhti oli alusta asti kova ja 800 metrin väliaika lupaili hyvää. Viimeisellä 200 metrillä kuulin, että juostaan ME-vauhtia. Se antoi lisää jalkoja mahan alle. Halusin välttämättä voittaa juoksun, kertoi Salonen.
Viime tipan unitaktiikka Olavi Salonen ei sen koommin kuitenkaan enää kokeillut. Hän muistuttaa kuitenkin levon tärkeydestä niin harjoittelu- kuin kilpailukaudellakin.
- Omaa kehoa on kuunneltava. Väsyneenä tai vaivaisena on aivan turha harjoitella. Levolla pääsee paljon parempiin tuloksiin. Emme me aikoinamme määrällisesti varmaankaan harjoitelleet likikään tämän päivän juoksijoitten tapaan mutta mitä teimme teimme sen täysillä, sanoi Tankki.
Harjoitteleminen oli 50-luvulla muutenkin ongelmallisempaa. Oli vain hanki ja jää, siinä sitä piti rakennella peruskuntoa.
- Eihän me nähty edes unta ulkomaanleireistä. Meille oli suurta herkkua, kun pääsimme kerran talvessa viikonlopuksi Otaniemen halliin harjoittelemaan. Siellä kaarteet olivat niin jyrkkiä, että niitä juostessa jalat olivat seuraavana päivänä hellinä, kertoi Vuorisalo.
Vammoja tuli toki ulkoharjoittelustakin.
- Minulla oli tapana juosta talvella umpihangessa. Eräänä talvena sain takareiteni siitä touhusta kovin kipeäksi. Vaiva oli niin kiukkuinen, että pelkäsin koko kauteni olevan pilalla. Isäni neuvoi minut kansanparantajalle, joka saikin kivun laukeamaan, kertoi Salonen.
Molemmat Olavit ovat edelleen innokkaita yleisurheilun seuraajia. Juhlakaluja ei tarvinnut maanitella mukaan Nurmen kisoihin 1. heinäkuuta.
