Kortteliajot täyttää 50 vuotta

MINNA UUSIVIRTA

TS-kortteliajot poljetaan tänä vuonna jo viidettäkymmenettä kertaa Auran rantamilla. Kilpailu käydään sunnuntaina, 29. huhtikuuta perinteisellä Aurasillan ja Tuomiokirkkosillan välisellä reitillä.

Suomalaisittain historiallisen pitkään järjestetty kilpailu ajettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1957, jonka jälkeen se on jäänyt järjestämättä vain kerran, vuonna 1961.

Suomessa pidempään järjestettyjä pyöräilykilpailuita ovat ainoastaan miesten maantieajon SM-kilpailut, jotka on järjestetty 95 kertaa, sekä Porvoon ajot, jotka on tähän mennessä ajettu 78 vuonna.

Viime vuoden toukokuisesta ajankohdasta TS-kortteliajot on palautettu jälleen tuttuun ajankohtaan vapun korvalle. Lauantaina, päivää ennen juhlakilpailua, poljetaan Hirvensalossa myös Simo Klimscheffskijn muistokilpailu. Viime vuoden tapaan kilpailuihin kutsutaan ajureita myös ulkomailta, tällä erää ainakin Baltian maista, Pietarista sekä kaikista Pohjoismaista.

Tapahtumasta halutaan myös tehdä aiempaa yleisöystävällisempi muun muassa ajajaesittelyjen ja entistä paremman äänentoiston ansiosta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.