Todt ei kisavastuussa
enää kauden lopussa
Turun Sanomat
HEIKKI KULTA
Fiat-patruuna Luca di Montezemolo summaili sunnuntaina Monzan lehdistötilaisuudessa, että nyt alkaa kolmas ajanjakso hänen valtakaudellaan Ferrarilla.
- Vastuun ottavat uudet nuoret ihmiset, jotka on koulutettu tehtaalla ja joilla on kaikki potentiaali jatkaa Ferrarin menestystä, di Montezemolo valotti.
Mikäli kaikki sujuu laskemoidusti, Stefano Domenicali tulee kauden mittaan vastuulliseksi tallipäälliköksi, Mario Almondo koordinoi eri osastojen yhteistyötä teknisenä johtajana ja Luca Baldisseri operoi tuloksista vastuullisena kilpastrategina.
Teknisen johtajan Ross Brawnin lähtö Maranellosta ei välttämättä ole lopullinen.
- 13 vuotta F1:ssä on tyhjentänyt akkuni. Kun tunnen olevani valmis palaamaan, en kuitenkaan mene mihinkään muualle, jos Ferrari yhä haluaa minut takaisin. Rakastan tätä tallia kuin perhettäni, Brawn tilitti.
- Ross kertoi kahdeksan kuukautta sitten meille, että lähtee pois. Jos hän kuitenkin haluaa tulla takaisin F1-ympyröihin, hän neuvottelee ensin meidän kanssamme, di Montezemolo selvitti.
Jean Todtin keskittyminen pelkästään pääjohtajan tehtäviin toteutuu ensi kauden mittaan.
- Joku muu ottaa hänen vastuunsa, ei välittömästi, mutta muutaman kuukauden kuluessa, di Montezemolo enteili.