Lämmin henki
Kimin mieleen
Turun Sanomat
HEIKKI KULTA
Kuinka hyvin Kimi Räikkönen sitten tuntee uuden työnantajansa Ferrarin kovasti ensi kaudeksi uudistuvaa väkeä?
- Luulen, että siellä tulee olemaan tosi hauskaa ja rentoa meininkiä. Ei se ainakaan huonompaan suuntaan ole menossa, Räikkönen arvioi ensi kautta viime viikonloppuna Brasilian päätöskilpailun jälkeen.
Manageri David Robertson on yhtä innoissaan Räikkösen Ferrarilla saamasta vastaanotosta.
- Mahdollisesta siirrosta aloimme puhua ensin Jean Todtin ja sitten muiden kanssa. He ovat todella mukavaa väkeä ja tiimissä vallitsee hyvin lämmin henki. Alusta asti uusi tulokas tuntee olevansa erittäin tervetullut. Se on kuin perhe, joka suojelee hyvin omiaan, Robertson selvittää.
- En väitä, ettei Kimillä olisi ollut samanlaista McLarenilla, hekin ovat hyviä omilleen, erityisesti Ron Dennis. Mutta kun katsoo, millaista yhteishenkeä Ferrarilla kehitetään, se on erittäin rohkaisee ja Kimi odottaa siltä erittäin paljon.
- Voi vain muistuttaa, kuinka monta kuljettajaa ei koskaan ole päässyt kokemaan sitä Ferrarilla, manageri myhäilee.