Kovalainen kunnioitti
Fisichellan suoritusta
Turun Sanomat, Sao Paulo
HEIKKI KULTA
Renaultin suomalaislupaukselta Heikki Kovalaiselta kysyttiin Brasilian Grand Prix -kisan jälkeen, auttaako häntä, kun Michael Schumacherin kaltainen pelottava vastustaja poistui näyttämöltä.
- Olisihan tuollainen Schumacher pelottava vastustaja, mutta kyllä Kimi Ferrarilla on ihan yhtä pelottava, Kovalainen vakuutti.
Renaultin toiseen perättäiseen valmistajien mestaruuteen auttaneen Fisichellan jatko olisi italialaislähteiden mukaan jopa vaakalaudalla, vaikka miehellä on sopimus ensi vuodeksi.
On uumoiltu, että rivakkaotteinen tallipäällikkö Flavio Briatore pohtisi Nelson Piquet juniorin nostamista Kovalaisen tallikaveriksi jo ensi kaudella. Briatore toimii nykyään myös brasilialaislupauksen managerina.
Kovalainen ainakin kiitti Fisichellaa sunnuntain kisan jälkeen.
- Loppupeleissä Giancarlo ajoi ihan hyvin ja hänen suoritukseensa oltiin tyytyväisiä. Hän joutui koko ajan keskelle pahimpia taisteluja ja sitten lopulta Schumacherin kypsyttämäksi, Kovalainen punnitsi.