Peliaikaa ja luottoa Minnesotan superpakille

LK/REUTERS<br />Petteri Nummelin päätti rangaistuslaukauksensa Roberto Luongon selän taakse ottelussa Vancouver Canucksia vastaan.
LK/REUTERS
Petteri Nummelin päätti rangaistuslaukauksensa Roberto Luongon selän taakse ottelussa Vancouver Canucksia vastaan.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Petteri Nummelinin kausi Minnesota Wildin riveissä on lähtenyt hyvin käyntiin. Nummelin on saanut paljon peliaikaa ja luottoa valmentaja Jacques Lemairelta ja kerännyt kauden viidessä ensimmäisessä ottelussa kolme tehopistettä. Vancouveria vastaan Nummelin pääsi ratkaisemaan rangaistuslaukauksellaan koko ottelun.

- Kausi on lähtenyt kivasti käyntiin. Olen todella iloinen siitä, että lähdin taas tänne kokeilemaan, Nummelin kertoo.

Nollatoleranssilla erikoistilanteita tulee paljon ja Nummelin on ollut niissä suuressa roolissa. Hyvin kiekkoa liikuttelevana puolustajana hän on ollut ylivoimissa Wildin ykkösvaihtoehto viivalle pelinjohtajaksi. Yllättävämpää on ehkä kuitenkin ollut Nummelinin iso rooli myös alivoimissa.

- Yhtään sellaista ylivoimaa meillä ei vielä ole ollut, jossa en olisi ollut mukana. Olen saanut pelata myös paljon alivoimaa. Ja kun omissa ei ole kolissut, olen saanut jatkaa alivoiman pelaamista, Nummelin nauraa.

- Uudet säännöt auttavat omaa peliäni. Ja se, että pelataan paljon erikoistilanteita. Jos niitä pääsee pelaamaan, minuutteja kertyy mukavasti. Ylivoimassa meillä pelaa vain yksi pakki ja viivalla on hyökkääjistä Brian Rolston.

Toinen kerta toden sanoo

Ensi kuussa 34 vuotta täyttävälle Nummelinille NHL tuli tutuksi jo kuusi vuotta sitten Columbuksessa. Silloin hän teki 61 ottelussa tehot 4+12, mutta päätti kauden jälkeen palata Eurooppaan. Sen jälkeiset vuodet häneltä kuluivat Sveitsin Luganossa yhtenä alppimaan suurimmista kiekkotähdistä.

- Tällä kertaa kaikki on ollut paljon helpompaa kuin kuusi vuotta sitten. Nyt tiesin, miten asiat täällä toimivat. Tiesin, mitä saan tehdä ja mitä en.

- En oikeastaan odottanut tällä kertaa mitään. Lähdin vain pelaamaan ja katsomaan, mihin se riittää. Sitä en miettinyt hetkeäkään, etten mahtuisi joukkueeseen. Eivät ne kai tänne asti raahaa tämän ikäistä äijä, jos eivät aio antaa peliaikaa.

- Enkä ole hetkeäkään katunut, että lähdin vielä kokeilemaan. Vuodet Luganossa olivat hienot, mutta sinne ei ole ollut yhtään ikävä, Nummelin sanoo.

Sopeutumisessa auttaa aina se, jos joukkue menestyy. Ja Wild on aloittanut kautensa mainiosti. Se johtaa viiden pelatun ottelun jälkeen tappioitta Läntistä konferenssia.

- Olemme pelanneet hyvin joukkueena ja vääntäneet tiukat pelit voitoiksi. Columbus-ottelua lukuunottamatta pelit ovat olleet todella tiukkoja. On tärkeätä, että saimme kauden hyvin käyntiin, niin ei ole ollut tarvetta painaa mitään paniikkinappulaa.

- Jokainen peli kotihallissa on ollut loppuunmyyty ja fiilis peleissä uskomaton. Joukkueeseen tehtiin täksi kaudeksi paljon muutoksia ja nyt odotetaan ensimmäisen kerran menestystä tosissaan, Nummelin kertoo.

Minnesota muistuttaa paljon Suomea

Nummelinit asuvat St. Paulin ja Minneapolisin välissä Woodburyn kaupungissa. Petteri kehuu asuinpaikkaa viihtyisäksi.

- Tämä on todella kiva paikka asua ja koko perhe on viihtynyt hyvin. Mikään suurkaupunki tämä ei ole, vaan muistuttaa paljon Suomea. On järviä ja metsää, eikä mitään pilvenpiirtäjiä.

- Ilmastokin on aika paljon samanlainen kuin Suomessa. Aamuisin on ollut pari astetta pakkasta ja päivällä lämpö nousee kymmenen asteen tienoille. Muutamana päivänä on ilmassa leijaillut lumihiutaleita ja ihmiset odottavat jo kovasti ensilunta.

- Itse tulin tänne syyskuun alussa ja perhe tuli perässä kymmenen päivää myöhemmin. Kaksi päivää sen jälkeen pääsimme muuttamaan omaan asuntoon. Eihän siitä kolmen lapsen kanssa mitään tulisi, jos pitäisi asua hotellissa, Nummelin sanoo.

Kotiutumista on helpottanut myös se, että joukkueessa pelaa toinen turkulainen, Mikko Koivu . Pelien ja harjoitusten jälkeen kaksikko ei kuitenkaan ole ehtinyt viettämään aikaa yhdessä.

- Mikko asuu Minneapolisissa, minne on täältä puolen tunnin matka. Hallilla on tietysti nähty joka päivä, mutta sen jälkeen ei ole ollut paljon aikaa yhdessäoloon.

- Lapset ovat leikkikoulussa ja koulussa ja kaikki vapaa-aika kuluu tiukasti heidän kanssaan.

- Heille on tietysti uutta se, kun kaikki asiat pitää nyt hoitaa englanniksi. Hyvin hekin ovat kuitenkin viihtyneet ja oppivat kieltä kovaa vauhtia, Petteri Nummelin kertoo iloisena.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.