Lahtelasta
Japanin pää-valmentaja

Olympiavoittaja Janne Lahtela siirtyy Japanin kumparelaskumaajoukkueen päävalmentajaksi, Suomen hiihtoliitto kertoi internetsivuillaan lauantaina. Salt Lake Cityssä 2002 kumparelaskun olympiakultaa voittaneen Lahtelan sopimus kattaa seuraavan olympiadin eli neljä vuotta.

- Huippu-urheilussa vuosi on lyhyt aika, vuodessa ei kivitaloja rakenneta. Siitä lähdettiin, että tehdään töitä rauhassa ja pitkäjänteisesti. Yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi olisi ollut turha lähteä. Japanin kielen opiskelutkin olen aloittanut ja Japanin kulttuuriin haluan paremmin tutustua, Lahtela kertoi Hiihtoliiton sivuilla.

Lahtela, 32, ilmoitti kilpauransa päättymisestä jo kesällä. Hän kiersi maailmancupia 17 kautta ja saavutti lähes kaiken mahdollisen. Salt Laken Cityn olympialaisten kultamitalin ohella Lahtela voitti hopeaa Naganossa 1998. Hän osallistui talviolympialaisiin viisi kertaa. Helmikuussa Torinossa hän jäi 16:nneksi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.