Hajar Ashtiani kahdeksas
Suomen Hajar Ashtiani voitti painin MM-kilpailujen naisten vapaapainissa (48 kg) yhden ottelun eikä edennyt mitaliotteluihin. Ashtiani sijoittui 27 painijan sarjassa kahdeksanneksi.
Ashtiani hävisi avausottelunsa maailmanmestaruutta puolustaneelle kiinalaiselle Xuechen Renille selätyksellä. Xuechen Ren eteni loppuotteluun, jonka hävisi japanilaiselle Icho Chiharulle.
Ensimmäisessä keräysottelussa Ashtiani selätti nigerialaisen Afrikan mestarin Sammy Ozityn toisella jaksolla. Seuraavassa ottelussa Valko-Venäjän Marina Markevitsh voitti Ashtianin 2-1 (4-0, 1-7, 2-0) ja pudotti suomalaisen jatkosta.
Ashtiani esitti taitavaa ja vauhdikasta painia toisella jaksolla valkovenäläistä vastaan. Jakso katkaistiin ajassa 1.23, kun suomalainen nosti linkkariotteesta 7-1-pisteet ja oli saanut vastustajan tukalaan siltaan.
- Odotin selätysvoittoa. Olin ihan varma, että ottelu loppuu siihen, mutta niin ei sitten käynytkään, Ashtiani harmitteli.
Valmentaja Hannu Rantala otti myös omaan piikkiinsä epäselvän tilanteen ohi lipsumisen.
- Olisi pitänyt vaatia videotarkastusta. Minusta se oli selvä selätys, valmentaja näki.
Ashtiani ei pystynyt enää kolmannella jaksolla pitämään yhtä kovaa tahtia.
- En päässyt painimaan omaa painiani. Lähellä voitto oli, mutta sitähän ei lasketa. Voi olla, että kunto ei riittänyt aivan loppuun saakka, Ashtiani myönsi.