KOK haluaa pitää olympialaiset
jatkossakin maksuttomilla kanavilla
Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) pitää omasta puolestaan jatkossakin huolen, että kesä- ja talviolympialaiset näkyvät maksuttomilta tv-kanavilta. KOK:n markkinointipäällikkö Timo Lumme vieraili torstaina Helsingissä Suomen olympiakomitean ensimmäistä kertaa järjestämässä huippu-urheilufoorumissa, ja painotti asiaa.
- Meidän tavoitteena on saavuttaa laajin mahdollinen yleisö, se on tärkeämpää kuin raha. KOK:n politiikan perusaines on, että ilmaiskanavat näyttävät päätapahtumat. Se on periaate, joka ei muutu, Lumme sanoo.
Televisiointioikeudet ovat KOK:lle erittäin tärkeä asia, sillä 70 prosenttia olympialaisten tulovirrasta tulee tv-yhtiöiltä. Lumpeen mukaan vain ilmaiskanavilla on mahdollisuus näyttää kisoja, joissa keskiarvoksi tulee noin 12-15 tuntia päivässä.
- Meillä on joka maassa ilmaiskumppani, joka on pääkumppanimme. Meidän tavoitteena on lisätä näkyvyyttämme yhteiskunnissa ja edistää olympialaisten vetovoimaa, eikä vain ainoastaan kisojen aikana. Erityisesti lapset ja nuoret ovat kohteemme, Lumme korostaa.
Vielä parikymmentä vuotta sitten olympialaisten markkinointi oli lapsenkengissään ja kassa ammotti tyhjyyttään. KOK:n entisen puheenjohtajan Juan Antonio Samaranchin aikana markkinointi otti huimia kehitysaskeleita, ja nykyisin järjestö on miljoonia euroja tahkova yritys.
- Olympiakisat on maailman vahvimpia brändejä. Meidän brändimme voimakas emotionaalinen brändi muodostuu menestyksestä, yhteisöllisyydestä ja positiivisista arvoista, Lumme tiivistää.
Lumme joutui huippu-urheilufoorumissa tiukille, kun häneltä kysyttiin, miksi KOK solmii yhteistyösopimuksia esimerkiksi tietyn kola-juoman ja hampurilaisketjun kanssa.
- Pidän tätä tiettynä kehitysvaiheena. Yhteistyön yhtenä ehtona on, että yritys haluaa kehittää pitkällä aikavälillä parempia tuotteita. Tänään emme voi muuttaa kaikkea, Lumme muotoilee diplomaattisesti.