Urheilu

Rauli Uraman Tapparalle ensimmäinen vierasvoitto

Lukko - Tappara 1-2

Timo Sjöman

Rauman Lukon valmennusorganisaatiossa kahdeksan vuotta työskennellyt Rauli Urama teki voitokkaan paluun entiseen kotihalliinsa. Ylimääräistä jännitystä "kotiinpaluu" aiheutti.

- Tunteet olivat ristiriitaiset, mutta toisaalta peli on peliä, selvitti Urama ajatuksiaan.

Liiemmälti ei ole eroa silläkään onko kakkosvalmentaja vai vastuuvalmentaja.

- Yhtä lailla voitosta iloitaan ja tappioita surraan.

Ensimmäisen erän ainoan maalin teki Tappara. Jiri Hunkesin rangaistusta ehti kulua vajaa minuutti, kun Lukossakin pelannut Quinn Hancock kaivoi kiekon Markus Korhosen suojuksista ja sujautti laatan sisään.

Toisen erän alussa Lukko pääsi toistamiseen pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, mutta Tappara esitti erinomaista ja uhrautuvaa alivoimaa. Erän lopussa Lukon paineet kasvoivat, kun Stefan Öhman kynäili lukemat 0-2.

- Joukkueemme kärsivällisyys ja hyvä puolustuspelaaminen olivat aseet voittoon. Myös luistelun osalta esityksemme oli tämän kauden parasta, selvitti toisen osuman syöttäjä Teemu Laine.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dahlman kavensi

Kolmannessa erässä Tappara sai kahdeksannen jäähyn, mikä tuotti tulosta Toni Dahlmanin onnistuttua kaventamaan 1-2.

Ottelun lopussa kotijoukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia. Peli puuroutui keskialueelle ja vierasjoukkue nappasi toisen perättäisen voittonsa.

Valmentaja Mika Toivolan mielestä oma joukkue kykeni luomaan painetta vain ajoittain vieraspäätyyn.

- Meille sopii paremmin vieraspelaaminen, jossa kyttäilemme ja sumputamme. Jos yritämme hallita niin peli menee vaikeaksi.

Tapparan ykkösveskari Mika Lehto ei ollut alkukauden kolmessa tappio-ottelussa parhaimmillaan.

Nyt toistamiseen torjuntavastuun saaneesta Tommi Nikkilästä näyttää löytyneen kelpo haastaja, sillä illan esitys oli tasaisen varma, jota tuki hyvä puolustus. Sen sijaan vähemmälle tuelle ja niin ikään varmasti torjunut Markus Korhonen. Lukko hakee edelleen ensimmäistä kotivoittoa uudessa hallissaan, jonne seuraavaksi saapuu JYP.