Pyörätallit
tiukentavat
doping-
rangaistuksia
Maantiepyöräily on jälleen tänä vuonna kärsinyt huomattavista dopingskandaaleista, mutta laji pyrkii ilmeisen tosissaan kitkemään vitsausta. Ammattilaistallit ottavat näet ensi kaudeksi käyttöön uusia dopingrangaistuksia, joiden myötä tallit joutuvat kärsimään ajajien kiinnijäännistä entistä enemmän.
Tällä hetkellä tallit noudattavat kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjä, joiden myötä positiivisen testituloksen kesken kilpailun antaneet ajajat joutuvat hyllylle b-näytteen tutkinnan ajaksi. Kiinnijäänyttä ajajaa uhkaavat rangaistukset, mutta tallit saavat jatkaa kilpailemista.
Kansainvälisen pyöräilyn ammattilaistallien järjestö IPCT kuitenkin hyväksyi lauantaina uudet säännöt, jotka sulkevat koko tallin kisasta, jos yksi tai useampi sen ajajista antaa positiivisen tai epänormaalin testinäytteen. Sääntö tulee voimaan tammikuussa 2007.