Tälläista Räikköstä
Ferraristit rakastavat
Turun Sanomat, Rooma
PERTTI LEPISTÖ
Italialainen urheilulehti La Gazzetta dello Sport käynnisti lauantaina Kimi Räikkösen istuttamisen Ferrarin uudeksi tähdeksi käyttämällä laajan viikkoliitteensä kannen ja kuusi sivua suomalaiskuljettajan esittelyyn.
''Ferraristit - tulette rakastamaan minua'', julistavat Räikkösen kasvot kannen täydeltä.
Lehden mukaan Maranellon huuma on jo tarttunut suomalaiseen jäämieheen, vaikka tämä vielä ajaakin kauden loppuun McLarenin autolla.
Ensimmäisen kerran italialaistoimittaja kirjoittaa, että tietoisesti Räikkösestä rakennettu jäämiehen vaikutelma on hämäävä.
- Rentoutuessaan Kimi puhuu vaikka miten paljon. Mutta ei hän äkkiseltään sentään mikään huuliveikko ole, siihen tarvittaisiin kaiketi ihmettä, suomalaista kuvaillaan yhden tapaamisen perusteella.
- Etsin ilmapiirin vaihdosta. Olen onnellinen päästessäni osaksi tallia, jolla on niin hieno historia, Räikkönen selvittää supersiirtonsa taustat.
Lehden mukaan Ferrarin kannattajat saivat Räikkösen tuntemaan jo Monzassa itsensä osaksi perhettä.
Harjoittelu jo verissä
Michael Schumacher tunnetaan maanisena himoharjoittelijana. Myös Räikkösen treenihalut tuodaan esiin.
- Valmentajani Mark Arnall korostaa koko ajan, että on tärkeää harjoittaa monia eri urheilulajeja. Pidän eniten kesällä vesiskootterilla ajamisesta ja talvella maastohiihdosta.
- Suomalaisena nautin pelatessani jääkiekkoa. Ei se ole yhtään sen vaarallisempaa kuin käveleminen kadulla, kun pelaan tuttujen kaverien kanssa enkä suinkaan yritä pelata rajusti kuin ammattilaiset. Teen sen samoin kuin Schumacher pelatessaan jalkapalloa, enkä hakeudu liian tiukkoihin tilanteisiin, joissa voisi satuttaa itsensä, Räikkönen selvittää.
Räikkönen pitää jo valmiiksi italialaisesta keittiöstä.
- Syön kaikkea, enkä liioittele mitään ruuan suhteen. Eniten pidän pastasta, kalasta ja kanasta.
Entä miten Räikkönen sitten valmistautuu jäänkylmiin kilpasuorituksiinsa?
- Pään kannalta on parasta päästä hetkeksi nukkumaan ennen kisaa, vaikka en erityisemmin unta kaipaisikaan. Ennen menemistä radalle haluan olla hetken omassa rauhassani yksin ja kuunnella vaikka musiikkia, Räikkönen luotailee.
Kuntohoitaja Arnall vinkkaa, että tällöin Räikkönen kuuntelee rankkaa suomalaista rokkia.
Turha vertailla Sennaan ja Prostiin
Räikköstä ja Fernando Alonsoa kehutaan kuljettajien uuden sukupolven superpariksi kuin Ayrton Senna ja Alain Prost omana aikanaan.
Räikköstä kismittää vertailu Sennaan ja Prostiin.
- Niin kaikki tuntuvat sanovan ja yrittävät verrata meitä keskenään. Siinä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Vuosi vuodelta ei voi tietää, kuka on huipulla. Kaikki riippuu tallin tasosta ja erityisesti auton kilpailukyvystä sekä siitä, millaisia uusia kuljettajia tulee debytoimaan sarjassa, Räikkönen kuittaa.
Schumacherien perhe alkoi kasvaa, kun saksalainen siirtyi Ferrarille. Räikkönen on ollut kaksi vuotta naimisissa, mutta ei lupaa seuraavansa Schumin esimerkkiä.
- Totta kai haluan lapsia, mutta vielä ei ole oikea hetki. Matkustamme liikaa ja jos on lapsia, pitää olla myös aikaa olla heidän kanssaan, Räikkönen kuittasi.