Räikkönen uskoo
vielä voittavansa
Turun Sanomat, Indianapolis
HEIKKI KULTA
Ilman voittoa tarponut McLarenin suomalaistähti Kimi Räikkönen näkee loppukauden valoisammin. Avausvoittokin tuntuu mahdolliselta.
- Ei automme nopea ole, mutta ei läheskään sellainen kuin vähän aikaa sitten. Sekin hyödyttää, kun saamme autoa taas vähän parannetuksi. Ainakin olemme menneet oikeaan suuntaan. Tilanne ei ole läheskään niin toivoton kuin aiemmin, Räikkönen tuumaili torstaina Indy-varikolla.
Räikkösen tilille merkittiin hankalasta Kanadan Grand Prix -kilpailusta lohdutukseksi nopein kisakierros. Kimi itse ei kuitenkaan innostunut meriittilistan komistumisesta.
- Niin, olin yhden kierroksen ajan nopein. Ei autosta kuitenkaan vielä löydy niin paljon tasaisuutta, että pystyisi tekemään enemmän. Välillä voimme olla nopeita aika-ajossakin. Tasaisuus puuttuu, kun auto ei ole riittävän nopea.
Indy tuo kärjen lähemmäksi
- Varmaan meillä on kuitenkin nyt paremmat mahdollisuudet voittaa kuin edellisissä kisoissa on veikkailtu etukäteen.
- Montreal ei ollut autolle yhtä vahva, mutta silti olimme suht'nopeita kisassa. Oli vain vähän liikaa ongelmia ja toimintaa. Luulen, että nyt voi mennä paremmin, Räikkönen sanoo toiveikkaasti.
- Voittoa lähdetään hakemaan tästä kisasta. Viime kilpailuissa on oltu jo siksi lähellä ja olemme ainakin pystyneet taistelemaan kärkipaikasta jossain kohtaa kisaa. Jos saamme nyt hyvän kisan aikaiseksi, voi olla, että pystymme taistelemaan kunnolla loppuun asti, Räikkönen pohtii.