F1

Pikku-Schumi palaa
kauhujen kurviinsa

Turun Sanomat, Indianapolis

HEIKKI KULTA

Ralf Schumacher täyttää perjantaina 31 vuotta. Saksalaistähteen kiinnittyy USA:n Grand Prix -viikonloppuna erityisen suuri huomio, sillä juuri hänelle on kahdella viime kaudella sattunut kammottava onnettomuus Indy-ovaalissa.

2004 Schumacher joutui kuuden kisan ajaksi sairaslomalle. Viime vuonna kuljettaja selvisi vähemmällä, mutta hänen onnettomuutensa toimi sytykkeenä Michelinin vetäytymiseen kilpailusta.

Schumacher kiistää, että pelkäisi palata painajaisradalleen.

- Sanotaan, ettei kaksi ilman kolmatta, mutta en usko niin käyvän minun kohdallani. Tällä kertaa ajan eri rengasmerkillä ja kaiken pitäisi sujua normaalisti.

Schumacher vakuuttaa olevansa sekä henkisesti että fyysisesti hyvässä iskussa.

- Vuoden 2004 onnettomuudesta en muista mitään. Viime vuonna se ei ollut mikään iso juttu. Hetken huimasi, mutta olisin ollut valmis ajamaan saman tien.

Miten Schumacher sitten on päässyt yli kauhuhetkistään?

- En koskaan ole ottanut niitä kokemuksia niin isona juttuna. Kun ajaa kilpaa, täytyy ymmärtää, että sellaista voi sattua. Totuus on, että kun nuo haaverit sattuivat, kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei ollut aikaa säikähtää, Schumacher selvitti.