A-nuorten paikallinen
kääntyi Interin juhlaksi
FC Inter-A-TPS-A 2-1
VEIJO HEIKKILÄ
Turkulaisjoukkueet Inter ja TPS pääsivät vasta tässä vaiheessa kautta mittamaan keskinäistä paremmuutta SM-tason paikallisottelussa. Suosikki oli sarjataulukossa kahdeksan pistettä edellä ollut TPS.
Urheilupuiston yläkentän tiiviissä tunnelmassa taulukon sijoituksella ei suurta merkitystä ollut. Ottelun ensimmäisellä puoliskolla 1-0 taukojohdon hankkinut kadotti toisella parhaan taisteluvireen. Inter otti tilaisuudesta kiinni ja nousi lopulta jopa ansaittuun voittoon.
Kaiken kaikkiaan mukavavauhtisen kamppailun maalienteon käynnisti TPS:n hyökkääjien Tuomas Markkula puolen tunnin kohdalla. Loistavan syötön pojalle tarjosi kärkikaksikon toinen osapuoli Vinh Tram.
Vartin huilille mentiin kuitenkin Tepsin maalin johdossa ja jatkossa juoni kääntyikin selkeästi. TPS menetti otteen pelistä ihmeen helpolla. Inter puolestaan innostui tilanteesta hurjaan kiriin.
Asenne palkittiin onnistumisilla. Ajassa 69 minuuttia Interin toppari OskariLeino survoi tasoituksen kulmurin jälkitilanteesta. Interin sankariksi pääsi sitten vaihdosta peliin tullut hyökkääjä Jari Vellamo . Pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa Vellamo vetäisi voittopallon Tepsin verkkoon.