Alonsolla vaikeuksia
vain keskittymisessä
Turun Sanomat
HEIKKI KULTA
Fernando Alonson voitto- ja pokaaliputki venyy venymistään. Kanadan Grand Prix -voitto tiesi 24-vuotiaalle espanjalaiselle neljättä perättäistä täysosumaa ja 15 perättäistä palkintosijoitusta.
Kauden saldo - 84 pistettä kuudesta voitosta ja kolmesta kakkossijasta - on kaikkien aikojen tyrmäävin.
Voitto oli Alonsolle ensimmäinen Pohjois-Amerikan mantereella. Renault ei ollut saanut kumpaakaan autoaan Kanadassa maaliin kahden edellisen kauden aikana.
Montrealin rata koettelee tunnetusti kuljettajien keskittymiskykyä. Pienikin virhe suistaa auton pois ainoalta ajolinjalta liukkaalle lialle, mikä verottaa heti kierrosvauhtia sekuntikaupalla.
- Ei todellakaan ollut helppo kisa. Vaikka johdin, oli hankala hallita tilannetta, Alonso korosti.
Giancarlo Fisichella pilasi Renaultin mahdollisuuden kaksoisvoittoon heti startissa aavistuslähdöllä, joka johti varikkorangaistukseen.
Enää Ferrari Renaultin uhkana
Renaultin tallipäällikkö Flavio Briatore kieltäytyi vieläkin julistamasta Alonsoa vielä mestariksi.
- Sarja on pitkä, mutta tämän kisan jälkeen McLaren on kyllä täysin ulkona MM-taistosta. Meidän kannaltamme se on hyvä tilanne, kun voimme keskittyä jatkossa vain yhteen vastustajaan - Ferrariin.
Briatore kuvaili Alonson tapaan kisaa vaikeaksi.
- Yritimme alussa pitää renkaat kunnossa ja tarkkailla McLarenia. Kaikillahan siellä oli ongelmia jarrujen kanssa, Briatore selvitti.
Faktat
Perättäiset voitot:
9 Alberto Ascari, 7 Michael Schumacher, 5 Jack Brabham, Jim Clark, Nigel Mansell, 4 Fernando Alonso, Ayrton Senna, Juan Manuel Fangio, Jochen Rindt, Alain Prost, Damon Hill.