Urheilu

KOK karsi vuoden 2014 olympiaehdokkaat kolmeen

Vuoden 2014 talviolympialaisten isännyydestä taistelee jatkossa vain kolme kaupunkia: Venäjän Sotshi, Itävallan Salzburg ja Etelä-Korean Pyeongchang. Kansainvälinen olympiakomitea KOK pudotti listalta Bulgarian Sofian, Espanjan Jacan, Kazakstanin Almatyn ja Georgian Borjomin.

Hakijaehdokkaat arvioinut KOK:n hallitus teki ratkaisun kolme päivää kestäneen kokouksen aikana Sveitsin Lausannessa. Työtä johti KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge .

- Näillä kolmella ehdokkaalla on kaikki mitä olympialaisten järjestämiseen tarvitaan. Muut kaupungit eivät ole vielä sillä tasolla, Rogge kiteytti valintaa.

Kolmikosta Salzburgia pidetään kilpailun epävirallisena suosikkina. Sillä on erinomaiset paikat talvilajien järjestämiseen ja Itävallalla on pitkä ja menestyksekäs historia talvikisoissa. Sotshi on saanut itselleen väkevän tukijan, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin viettää siellä lomiaan ja tukee hanketta.

Etelä-Korean Pyeongchangin vahvuus voi olla se, että vain kaksi aasialaista kaupunkia on koskaan järjestänyt talvikisat: Sapporo 1972 ja Nagano 1998.

Kaikki kolme jäljellä olevaa olympiaehdokasta hakivat jo vuoden 2010 kisoja, jotka sai Kanadan Vancouver. Vuoden 2014 talvikisojen isäntäkaupunki valitaan heinäkuussa 2007.