Rosberg ylpeä
McLaren-huhuista
Turun Sanomat, Melbourne
HEIKKI KULTA
MM-sarjan kuopus Nico Rosberg liikkuu yhä paisuvassa formula 1 -julkisuudessa heti luonnostaan kuin kala vedessä.
20-vuotias juniori on ajanut vasta kaksi Grand Prix -kisaa.
Nyt kolmanteen hän valmistautuu huhumyllyssä, että Ron Dennis haluaisi ostaa hänet McLarenille samaan tapaan kuin Kimi Räikkösen viisi vuotta sitten.
Rosberg itse luki villin huhun tiistaina F1-verkkosivuilta. Hämmennyitkö?
- En suinkaan. Tunnen vain ylpeyttä. Tuohan tuollainen juttu ainakin positiivista julkisuutta, Rosberg vastasi Turun Sanomille.
- Olen ajanut vasta kaksi GP-kisaa. En varmasti anna itseni innostua mistään liikaa.
Malesian kisan jälkeen lähinnä vitsistä saksalaislehden uutiseksi paisunut juttu ei muuta mitään Rosbergin arjessa.
- Minulla on kaikki hyvin Williamsilla, Nico vakuuttaa.
Williamsilla sopimussuoja
Williamsilla on luodinkestävä sopimus Rosbergin kanssa vuoteen 2010 asti. Kaikki sen optiot ovat tallilla.
Frank Williams ja Patrick Head tietävät tarkasti, miten näissä sopimusasioissa varmistukset on tehtävä opittuaan vaadittavat toimenpiteet Jenson Buttonin tulo- ja menojupakoissa.
Niiden perintönä Button on tavallaan Williamsin tämän vuoden pääsponsori pulittaessaan vapaudesta jäädä Hondalle tiettävästi lähemmäs 30 miljoonaa dollaria.
Rosberg on Williamsin kannalta vähintään samanmoinen kultakimpale. Talli kuitenkin haluaa hyötyä itse omasta kasvatustyöstään.
Hamilton häviää vuoden Nicolle
McLaren ja Mercedes panostivat vuosia sitten sekä Rosbergiin että britti Lewis Hamiltoniin. Nämä ajoivat tallikavereina kartingtasolla.
Sittemmin tummahipiäinen Hamilton on jatkanut McLarenin ja Mercedeksen suojattina, kun Rosberg sisääntyi BMW:n vaikutuspiiriin.
Hamilton peri tälle vuodelle ART Grand Prix -tallin GP2-auton, jolla Rosberg ajoi viime kaudella mestariksi.
Siinä mielessä Nico olisi vuoden Hamiltonin edellä, että Ron Dennis ei tunnetusti ole Michael Andrettin jälkeen tuonut yhtään kuljettajaa ensimmäiseen GP-kisaansa McLarenilla.
Toisaalta 24-vuotiaan Fernando Alonson napattuaan McLaren ei edes kaipaa nuorisoketjun vahvistuksia.
Lähellä McLarenia työskentelevät brittitoimittajat eivät ole noteeranneet lainkaan huhuja Rosbergistä.