Urheilu

Salo Hockey Team satsaa vahvasti nuorisotyöhön

TS/Riitta Salmi<br />Salo HT:n valmennuspäällikkö Pekka Piiroinen seuraa suurella mielihyvällä, miten Salon molemmat jäähallit täyttyvät päivittäin seuran sadoista junnuista.
TS/Riitta Salmi
Salo HT:n valmennuspäällikkö Pekka Piiroinen seuraa suurella mielihyvällä, miten Salon molemmat jäähallit täyttyvät päivittäin seuran sadoista junnuista.

JUSSI LEPPÄSYRJÄ

Salo Hockey Team on tehnyt vahvaa nuorisotyötä jääkiekon parissa jo runsaan 25 vuoden ajan. Kolmen seuran - SalPan, Hokkin ja Vilppaan - yhdistymisestä vuonna 1980 syntynyt seura on keskittynyt erityisesti lasten ja nuorten urheiluun.

Pienen kaupungin seura pyörittää vuosittain lähes pariakymmentä joukkuetta, joissa jääkiekkoa harrastaa 450 junioria. Sen luistelukouluissa tiensä aloittaa vuosittain lähes sata lasta.

Hyvä työ on noteerattu myös Salon ulkopuolella. Salo HT:sta tuli kakki lajit huomioiden Salon ensimmäinen Nuori Suomi Sinettiseura jo vuonna 1998. Sinettiseurat ovat urheiluseuroja, joille sinetin laadukkaasta nuorisotyöstä myöntää kunkin lajin lajiliitto.

- Meillä painopiste on aina ollut aivan nuorissa, F-junnuissa ja luistelukoulussa. Meidän filosofiamme on se, että pyrimme tarjoamaan nuorille iloista liikuntaa reilussa ilmapiirissä, Salo HT:n valmennuspäällikkö Pekka Piiroinen kertoo.

- Yritämme muistaa, että leikki on lasten työtä. Tavoitteemme on, että lapset saavat meillä olla lapsia, eikä mitään pikkuaikuisia. Emme halua ahdistaa ketään liian tiukoilla vaatimuksilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Erittäin arvokasta on myös se, että olemme onnistuneet saamaan tyttöjä mukaan jääkiekon pariin.

Tiukka linja päihteissä

Urheilukasvatuksen ohella Salo HT on tullut tunnetuksi myös vahvasta päihdevalistustyöstään. Päihteettömyys on kirjattu syvälle seuran pelisääntöihin, eikä arvoista tingitä.

- Meitä pyydettiin mukaan päihdevalistukseen jo vuosia sitten ja lähdimme siihen mielellämme, koska koimme asian tärkeäksi. Uskon, että olemme saaneet Salossa paljon aikaan tällä saralla, Piiroinen sanoo.

Salo HT:n sääntöjen mukaan alkoholi ja tupakka ovat tiukasti kiellettyjä joukkueen tilaisuuksissa. Joukkueen johtoryhmät vastaavat siitä, että pelaajat noudattavat ehdotonta alkoholin, tupakkatuotteiden ja nuuskan käyttökieltoa.

Selvittääkseen päihteiden käytön todellisen tilanteen Salo HT teetti yhdessä kahden muun kiekkoseuran kanssa laajan tutkimuksen jäsentensä keskuudessa. Ulkopuolinen taho tutki pelaajien päihteiden käytön.

- Ilmeni, että kiekkoa pelaavat lukiolaiset tupakoivat huomattavasti vähemmän kuin ei-kiekkoilevat. Nuuskan kanssa meillä ei Salossa koskaan ole ollutkaan ongelmaa.

- Sinettiseuroja on Suomessa 80 ja niissä pelaa 12 000 nuorta. Näiden seurojen ottelu- ja harjoitusmatkoilla alkoholin käyttö ei uskoakseni ole mahdollista, Piiroinen miettii.

Ei pulaa vetäjistä

Vaikka päihdetyö on tärkeä osa Salo HT:n kasvatustyötä, kaiken ytimessä on kuitenkin itse jääkiekko.

- Päihdetyömme on urheiluseuran puitteissa tehtävää valistustyötä. Silti se on vain yksi kasvatustyömme sivuhaara.

- Tärkeintä meille on kehittää yksilöitä jääkiekossa.

- Olemme vahva kasvattajaseura ja haluamme olla sellainen jatkossakin, Pekka Piiroinen pohtii.

Ainakaan vetäjien puutteeseen kasvatustyö ei Salossa kaadu. Monessa kaupungissa ja seurassa vetäjät ovat kortilla, mutta Salo HT:lla ei moisia ongelmia ole ollut.

- Pyrimme kouluttamaan vetäjiä omista harrastajistamme ja olemme siinä onnistuneetkin. Ei meillä ole pulaa vetäjistä. Pienimpien junnujen ryhmissä meillä on kuusi koulutettua vetäjää per ryhmä, Piiroinen sanoo.

- Meille on tärkeätä se, että pidämme hyvää huolta omistamme. Palkitsemme ja huollamme vetäjiämme aina kun siihen on tilaisuus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Yritämme myös kääntää kaavion niin päin, että parhaat vetäjämme ohjaisivat kaikkein nuorimpia junnujamme. Emme koe, että A-junnujen valmentaminen olisi tärkeämpää kuin F-junnujen, päinvastoin. Tämähän on vain arvostuskysymys.

Luistelukoulujensa kautta Salo HT saa vuosittain runsaasti junnuja toimintaansa.

- Luistelukouluissa aloittavien määrä on ollut vakio viime vuosina. Joka syksy niihin ilmoittautuu reilu sata lasta. Sitä kautta meille syntyy aina yksi tai kaksi poikajoukkuetta.

- Hienoa oli se, että viime vuonna saimme luistelukoulun käyneistä kasaan myös yhden tyttöjoukkueen, Piiroinen kertoo.

Koko perheen harrastus

Salossa kaksi jäähallia on kovassa käytössä aamusta iltaan. Salo HT:n joukkueiden lisäksi kaupungista löytyy myös parisataa varttuneempaa aktiivia.

- Mukavaa on se, että myös naisilla on oma joukkueensa. Siinä pelaa meidän pelaajiemme äitejä ja seuran puuhanaisia. Jääkiekko voi todellakin olla koko perheen laji, Piiroinen myhäilee.

- Haluaisimme myös saada edustusjoukkueemme nousemaan mahdollisimman korkealle - vaikka Mestikseen saakka. Huippukiekko vaatii kuitenkin paljon ihmisiä ja paljon rahaa.

- Kyllä huippukiekon pelaaminen on Salossakin mahdollista, mutta emme halua hätäillä ennen kuin eväät ovat kunnossa.