Urheilu

VG-62
totisen
paikan
edessä

Helsinki-VG-62 4-3

VEIJO HEIKKILÄ

Naantalin VG-62:n tie kohti SM-Ringeten finaaleita on muodostunut paljon odotettua tuskaisemmaksi.

Välierävastustaja Helsinki Ringette jatkoi naantalilaisten piinaa toisessa välierien kotipelissään. Naantalissa lauantaina voittanut VG-62 joutui jo toistamiseen tunnustamaan helsinkiläiset paremmikseen.

Näin useimmille suureksi yllätykseksi naantalilaiset joutuvat viidenteen ja finaalipaikan ratkaisevaan otteluun ensi lauantaina. Yhteenotot ovat osoittaneet, ettei tuo VG:n ratkaisupelin kotikenttäetu välttämättä suuria merkitse. Siitäkään huolimatta, että kumpikin joukkue on ottanut tähänastiset voittonsa kotikaukalossa.

Sunnuntain toisen tappion jälkeen VG-62:n valmentaja Tuomas Kallio oli melkoisen ihmeissään ottelusarjan jatkumisesta.

- Joukkueen peli ei ole likikään sillä tasolla, jolla vastustajia jyrättiin runko-ja jatkosarjassa.

- Puolustuspeli ei toimi toivotulla tavalla ja myös viimeistelyyn on ilmaantunut käsittämättömiä ongelmia kauden tärkeimmissä otteluissa, Kallio pohti syntyjä syviä.

Kalliolla onkin nyt vajaa viikko aikaa panna asiat oikeille raiteille. Pelaajien henkilökohtaista tason nostamista lähdetään hakemaan viikon harjoituskaudella.

Sunnuntaina Helsingissä Kalliolta ei kiitettävää todistusta moni pelaajista saanut.

- Pelintekijän Riikka Lehtisen , puolustaja Paula Murron , sekä kaikki joukkueen kolme maalia viimeistelleen hyökkääjän Marja Koposen suorituksiin olen tyytyväinen, Kallio nimesi ryhmän omalla tasollaan pelanneet.

Lauantain viidenteen välierään valittavan maalivahdin suhteen Kallio sanoi ottavansa muutaman päivän miettimisaikaa.