Urheilu

Lassila otti Kotkassa kolmannen SM-kultamitalinsa

Lehtikuva<br />Riitta-Liisa Lassila suihki viiden kilometrin SM-kultaa.
Lehtikuva
Riitta-Liisa Lassila suihki viiden kilometrin SM-kultaa.

Riitta-Liisa Lassila voitti uransa kolmannen henkilökohtaisen Suomen mestaruuden, kun naisten viiden kilometrin reitti sujui häneltä vauhdikkaimmin Kotkan Laajakosken hiihtostadionilla lauantaina. Joutsan Pommin Lassila pehmitti Kangasniemen Kalsketta edustavan Virpi Kuitusen toiseksi vain 0,9 sekunnin erolla.

Pronssikamppailu meni myös sekuntien osien laskennaksi, sillä Tampereen Pyrinnön Elina Hietamäki löi neljänneksi jääneen Nakkilan Vireen Milla Saaren 0,2 sekunnilla.

Naisten vitonen on kadonnut maastohiihdon arvokisakartalta, mutta kotimaisissa mestaruuskisoissa se kelpaa vielä ohjelmaan. Ainakin Lassila oli tyytyväinen reilun 13 minuutin rypistykseen.

- Kun laji putosi arvokisoista, tuli tunne, että tämä on turhaan SM-lajina, Lassila muisteli, mutta oli lauantaina toista mieltä, kun kerran mestaruus tuli.

Lassilan, 27, kaikki SM-kultamitalit ovat irronneet vapaalla hiihtotavalla. Viime kaudella hän oli ykkönen Jämin kympillä ja kevätlumilla Vuokatissa 30 kilometrillä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olympialaisissa sairastunut Kuitunen, 29, on hiihtänyt kuusi viikkoa flunssaisena, kun kaksi antibioottikuuriakaan eivät ole taltuttaneet tautia. Sairastelusta huolimatta Kuitunen oli lauantaina alle sekunnin päässä uransa yhdeksännestä SM-kultamitalista.

- Hiihto oli vaikeaa koko matkan, tiheään kisan jälkeen yskinyt Kuitunen totesi.

Hän miettii aamuun asti, kilpaileeko sunnuntaina 30 kilometrin SM-kilpailussa, jossa hiihtotapa on perinteinen.

- Ne tuttavat, jotka tekevät töitä sairaiden parissa, kielsivät minua tulemasta tänne, Kuitunen kuvasi.

Saari porukan tyytyväisin

Päivän tyytyväisin oli 30-vuotias Milla Saari, jota mitalin karkaaminen 0,2 sekunnin päähän ei suuremmin harmittanut.

- Sain täältä sellaisen hyvän hiihdon, jota tulin hakemaan. Hiihto oli koko ajan hallinnassa, sanoi Saari, jota hengitysvaikeudet eivät ehtineet kiusata lyhyellä kisamatkalla. Sen enempää hän ei halunnut rasitusastmaansa kuvailla eikä paljastanut jatkaako uraansa.

Saarinen vasta viides

Lauantain mitalikolmikko kuului Torinon kisoissa Suomen joukkueeseen. Olympiakisoissa mukana olleista muista hiihtäjistä Aino-Kaisa Saarinen sijoittui viidenneksi 20,7 sekunnin erolla kärkeen, Kati Venäläinen oli kuudes ja Kirsi Välimaa 15:s.

Kylkivammaa poteva Kaisa Varis oli seitsemäs.