Williamsin autokehitys siirtyy
jälleen Headin valvontaan
HEIKKI KULTA
Williams-tallilla on vuosien odotuksen jälkeen nopea auto heti formula 1 -kauden alusta asti.
FW28-mallin suunnittelua 1.syyskuuta lähtien ohjannut saksalaisinsinööri Jörg Zander jättää kuitenkin postinsa jo toisen osakilpailun jälkeen. Zander palaa Saksaan perhesyiden vuoksi.
Pääsuunnittelijan eroaminen ei kuitenkaan jätä Williamsia pulaan. FW28-suunnitteluprosessi on viimeistelty ja ensi vuoden FW29-luomisvaihe käynnistyy vasta parin kuukauden kuluttua.
Tämän vuoden autokehitystä valvovat Williamsin kokeneimmat kehäketut Patrick Head ja Sam Michael . Groven tehtaalla insinööriporras on siksi vahvaksi rakennettu, että se tulee toimeen omillaan.
Uutta pääsuunnittelijaa Williams ei tässä vaiheessa nimeä. Markkinoilla on useita taitavia insinöörejä, mutta jokaisella on kuuden kuukauden irtisanomisaika, joten lyhyellä tähtäimellä vahvistuksia ei ole saatavilla.
On ilmeistä, että Williams olisi jo tehnyt tunnusteluja uuden pääsuunnittelijan pestaamiseksi.
Turun Sanomien tietojen mukaan yksi vahvimmista ehdokkaista Williamsille on britti-insinööri Mark Smith , jonka asema Red Bullin teknisenä johtajana on rapissut Adrian Neweyn siirryttyä talliin.
Williams on tällä viikolla kehittänyt autoaan Australian kisaa varten Valencian radalla yhdessä Red Bullin kanssa. Erityishuomio on kiinnitetty Malesiassa räjähtäneen Cosworthin moottorin varmistamiseen.
Kovalainen kiitää kärjessä
Paul Ricardin radalla Heikki Kovalainen päätti viikon kiidettyään kärkiajan kolmantena päivänä peräkkäin.
Mercedeksen uudella moottorilla perjantaina pitkiä vetoja tehnyt McLarenin Pedro de la Rosa oli kymmenyksen Kovalaista hitaampi.
- Teimme vielä muutamia säätöjuttuja. Mielestäni Renault on aika valmis ensi viikon Melbournen kisaan. Kyllä sen pitäisi olla taas hyvässä iskussa.
- Lupaavaa oli, ettei minkäänlaisia teknisiä murheita koettu koko aikana, Kovalainen arvioi Turun Sanomille.
Kovalainen ajoi kolmen päivän aikana peräti 1 778 kilometriä. Torstain 813 kilometrin kerta-annos painoi lihaksissa vielä päätöspäivänäkin.
- Kieltämättä lihaksia kolotti, mutta kyllä ajokunto palautui nopeasti. Olen tahkonnut 15 päivää tällä autolla ja tietty rutiini on löytynyt, Kovalainen vakuutti.
Japanin pr-tehtävien Australian kisamatkan jälkeen Kovalainen palaa taas Paul Ricardin radalle kolmen päivän testijaksolle. Seuraavalla viikolla Barcelonassa Renault ajattaa kisakuskejaan.
Uusi Mersu kesti rääkin
McLarenilla tunnelma oli myös korkealla. Pedro de la Rosa urakoi uudella moottorilla tiistaista torstaihin yhteensä yli 1 800 kilometriä. Sen jälkeen moottori lähetettiin tarkastettavaksi Mercedeksen Brixworthin tehtaalle Englantiin. Perjantaina de la Rosa ajoi uudella koneella vielä 380 kilometriä lisää.
Kimi Räikkönen ja Juan Pablo Montoya saavat uudet moottorit kisakäyttöön Australiassa.
- Meillä oli todella positiivinen testiviikko. Ajoimme neljä päivää luotettavasti toimineella autolla. Ainoat ongelmat koituivat välillä kosteasta kelistä. Se ei kuitenkaan haitannut ohjelmaamme, kun saimme kerätyksi yhteensä 2207 kilometriä neljässä päivässä, de la Rosa selvitti.
Ferrarilla vakava vika
Ferrarin testit Fioranossa kärsivät pahasti Italian sateista. Luca Badoer keskittyi lähinnä rengastyöhön. Malesian viikonloppuna moottorit osoittautuivat Ferrarin heikkoudeksi. Tekninen johtaja Ross Brawn paljasti, että ongelma on vakavampi kuin on annettu ymmärtää.
- Ongelmamme syy on vaikeaselitteinen ja vakava, eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä ilmasto-olojen kanssa. Näitä murheita ei poisteta kädenkäänteessä.
Mäntään aiheutuneet halkeamat ja nokka-akselin alaosan murtumat vaanivat yhä, kun samaan aikaan vikojen selvittämisen kanssa kierroslukuja moottoriin lisätään asteittain.