Pohjanoteeraus
vailla vertaa

TS/Ts/Ari-Matti Ruuska<br />Joni Yli-Torkon (82) venyttely ei auttanut, kun SaiPa latoi tarvittavat maalit TPS:n verkkoon. Näin Turkuhallin isännät lähtivät lomille jo säälipleijarien päätteeksi.
TS/Ts/Ari-Matti Ruuska
Joni Yli-Torkon (82) venyttely ei auttanut, kun SaiPa latoi tarvittavat maalit TPS:n verkkoon. Näin Turkuhallin isännät lähtivät lomille jo säälipleijarien päätteeksi.

HARRI KOSKINEN

Koripalloseura Aura Basketin kausi miesten SM-sarjassa sujui murheellisissa merkeissä. Kolme voittoa 44 ottelusta oli varmuudella koko suomalaisen koripallohistorian heikoin saldo.

Syyllisiä Aura Basketin katastrofista on turha lähteä erittelemään, sillä sekä joukkueen johto että pelaajat epäonnistuivat. Johto epäonnistui luoda kilpailukykyiset puitteet, sillä raha oli kiven alla.

Seuran nokkamiesten kunniaksi on kuitenkin lausuttava se, ettei velkaa jäänyt euroakaan. Luotettiin "oman kylän poikiin", eikä lähdetty perusperiaatteen mukaisesti ostelemaan Euroopasta tai kotimaasta.

Edellisen kerran, kun Turku pudotettiin SM-sarjasta, Piiloset seuralla oli taakkana miljoonan markan velat.

Silloin oli pelaajia, mutta oli velkaakin. Tällä kerralla ei ollut pelaajia, mutta ei jäänyt velkaakaan.

Joukkueen pelaajat ja valmentajat epäonnistuivat saada riittäviä kierroksia kentälle. Esitys oli lähimuistin sisuttomin turkulaisessa SM-koripallossa. Ei jaksettu puolustaa joukkueena, eikä hyökätä joukkueena. Jos yksilöt ovat keskitasoa, niin yhteispelillä tällaisestakin ryhmästä on mahdollista muovautua voittoisa joukkue.

Turun koripallo on huonoissa kantimissa. Aura Basket ajetaan alas, ja kunniaa jää puolustamaan vain TuNMKY-66. Missä sarjassa Sixty ensi kaudella pelaa, on vielä auki. Karsinnat 1. divisioonaan ovat alkamassa.

Naisten puolella ei ole sen helpompaa. Turun Riento on juuttunut alasarjoihin.

Tällä hetkellä kaivataan tekijöitä - joka puolella. Jos nykyinen meno jatkuu, niin on helppo ennustaa edessä olevan kymmenen vuoden hiljaisuuden.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.