BAR siirtyy kokonaan Hondan formulatalliksi

HEIKKI KULTA

British American Racing osti perinteikkään Tyrrell-tallin paikan formula 1 -hierarkiassa kaudeksi 1999. Ensi vuonna BAR-nimi siirtyy puolestaan historian lehdille, kun Honda ottaa tallin täysivaltaisesti hallintaansa. BAR ei tähän päivään mennessä ole pystynyt jatkamaan Tyrrellin 23 Grand Prix -voiton ketjua. Hondan tärkein tavoite onkin rakentaa voittajatalli.

Vuosi sitten japanilainen autojätti osti 45 prosenttia tallin osakkeista, jolloin yhtiön nimeksi tuli BARH. Nyt 31. joulukuuta loputkin 55 prosenttia osakekannasta siirtyy japanilaisomistukseen.

Tupakkayhtiö British American Tobacco jatkaa vielä ensi vuoden Hondan tallin pääsponsorina Lucky Strike -merkin myötä.

Honda on ilmoittanut, että tallin nimi vaihtuu. Lucky Strike Honda saa näin jonkin uuden jatko-osan.

Moottoriurheilun johtaja Hiroshi Oshima lupasi tiistaina Tokion tiedotustilaisuudessa, että Honda aikoo panostaa erityisesti omien teknikkojen koulutukseen. Tavoitteena on selkeästi maailmanmestaruus.

Honda tuli BAR:in moottoritoimittajaksi 2000. Kaksi vuotta myöhemmin tehtiin uusi sopimus ja viime kesänä Honda sitoutui jatkamaan moottoritoimituksia vuoden 2007 loppuun asti.

Nyt puhaltavat uudet tuulet ja Hondan omistautuminen F1-menestykseen on rajumpaa kuin koskaan. Merkittävä haaste on pääkilpailija Toyotan päihittäminen. Toyota valitsi eri tien ja lähti F1-urheiluun rakentamalla heti oman tallin.

Moottoreilla mestaruussuma

Hondakin on toki aiemmin esiintynyt omana tallinaan MM-sarjassa 1964-1968. Tuolloin talli onnistui voittamaan kaksi kertaa: Meksikossa 1965 ( Richie Ginther ) ja Italiassa 1967 ( John Surtees ). Valmistajien MM-sarjassa Honda oli parhaimmillaan neljäs 1967.

Moottoritoimittaja Honda dominoi 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Nigel Piquet (1987), Ayrton Senna (1988, 1990-1991) ja Alain Prost (1989) voittivat Hondalle neljä perättäistä kuljettajien mestaruutta, kun Williams ja McLaren ajoivat merkille viisi perättäistä valmistajien titteliä 1986-1991.

Yhdessä McLarenin, Williamsin ja Lotuksen kanssa Honda saavutti tuolloin 73 paalupaikkaa ja 69 GP-voittoa. Viimeinen voitto tuli Australiassa 1992 Ayrton Sennan ajamana McLarenilla.

Sittemmin sisaryhtiö Mugen Honda on voittanut neljä GP-kisaa Ligierin ja Jordanin kanssa 1996-1999.

Kokemusta riittämiin

Hondan kuljettajat ovat ensi kaudella Jenson Button ja Rubens Barrichello . Molemmilla on useampivuotinen kiinnitys Hondalle. Testikuljettajana jatkaa näillä näkymin Anthony Davidson , joka ajoi vuoden 2006 kehitystestin viime viikolla Jerezin radalla.

Button oli menossa Williamsille, mutta Hondan panostuksen kasvaminen oli omiaan pyörtämään britin päätöksen ja selittää osaltaan myös Rubens Barrichellon ennenaikaisin lähdön Ferrarilta.

Hondan tallipäällikkönä jatkaa Nick Fry , joka nostettiin johtotehtäviin vuosi sitten, kun David Richards joutui vetäytymään japanilaisyhtiön osakeoston vuoksi.

Fry nauttii Hondan suosiota, minkä vahvisti, että mies sai jatkaa kevään sääntövilpistä kärähtämisen jälkeenkin. Fryn rinnalle urheiluasioita johtamaan värvättiin Indy-tähti Gil de Ferran. Hondan auton suunnittelee jatkossakin Geoff Willis.

Yllätysvetona Honda on valmis toimittamaan moottorit myös kokonaan uudelle F1-tallille. Barrichellolle tilaa tekevä Japanin kaikkien aikojen menestynein F1-kuljettaja Takuma Sato on saanut jo tarjouksen tältä uudelta yrittäjältä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.