Urheilu

RNK-Ringette vahvistuneena
uuteen SM-sarjakauteen

VEIJO HEIKKILÄ

Viime vuosina ringeten SM-sarjan keskitason kastissa pyristelleessä Raision Nuoriso-Kiekon joukkueessa puhaltavat tällä kaudella uudet tuulet.

- Ainakin lauantaina alkavaan sarjaan lähdettäessä toiveet ovat korkeammalla kuin pitkään aikaan. Kahden tasokkaan vahvistuksen ja muutaman omista nuorista nostetun pelaajan myötä uskon peli-ilmeen muuttuvan, tällä kaudella valmennukseen pelkästään keskittyvä entinen maajoukkuepelaaja Arja Oksanen ennakoi.

RNK:n tuoreet vahvistukset ovat maailmanmestaritasoa. Turun Ringetestä tullut kokenut ja taitava pelintekijä Petra Ojaranta sekä naapuriseura VG-62:sta muuttanut Jenna Nuttunen kuuluivat molemmat Suomen MM-kultajoukkueeseen.

- Kumpikin on sopeutunut joukkueeseen erittäin hyvin ja etenkin Petralta odotan isoa roolia joukkueessa. Kauden avausturnauksessa hän osoitti muun ohella olevansa kovassa maalintekoiskussa, Oksanen luonnehti joukkueen tulokasta.

Mitään selkeätä kilpailullista tavoitetta hän ei joukkueensa kanssa ole asettanut.

- Tietysti runkosarjasta haluamme jatkaa ylemmässä jatkosarjassa, eli olkoon se sellainen virallinen alkutavoite, Oksanen tarkensi.

Oksanen on saanut valmentajaparikseen Naantalista tulleen Jukka Ansavuoren.

- Kokemusta on kummallakin melkoisesti, joten uskon yhteistyön sujuvan kauden aikana mukavasti.

Kuutisen kautta valmentavana pelaajana toiminut Oksanen keskittyy nyt pelkästään valmentamiseen.

Kaikkiaan Oksasen rinkiin harjoituskaudella on kuulunut 17 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.