GP2-mestaruus ratkeaa Bahrainissa
Formula-autojen GP2-sarjan kauden kaksi viimeistä kilpailulähtöä ajetaan torstaina ja perjantaina Bahrainissa, ja mestaruustaistelussa on enää kaksi kuljettajaa. Ennen loppuviikon taistoa Saksan lisenssillä ajava Nico Rosberg johtaa sarjaa kolmen pisteen turvin ennen suomussalmelaista Heikki Kovalaista. ART-tallin väreissä kilpaileva Rosberg siirtyi ensimmäisen kerran sarjan johtoon Belgiassa, missä ajettiin sarjan toistaiseksi viimeiset lähdöt. Arden-tallin Kovalainen oli johtanut sarjaa sen ensimmäisestä osakilpailusta alkaen, mutta ei onnistunut Belgian Spassa nappamaan kuin yhden pisteen.