F1

Ensi vuoden
kalenteri
räjähti käsiin

F1-sähkeet 23.9.

Formula ykkösten jo seesteiseksi uskottu MM-kalenteri ensi vuodelle on räjähtänyt käsiin.

Palapeli joudutaan kokoamaan uudellen, mutta kolme ensimmäistä osakilpailua sentään säilyvät alkuperäisessä muotissaan.

San Marinon Grand Prix Imolassa on putoamassa kokonaan pois, vaikka järjestäjillä on sopimus kisasta.

Kausi alkaa näillä näkymin neljällä kaukokisalla, kun Japani on saamassa toisen osakilpailun.

Neljättä osakilpailua pääsiäisenä 16.huhtikuuta viedään nyt Toyotan omistamalle Fujin radalle Tokion kainaloon. Toisen kerran Japanissa käytäisiin taas kauden päätösvaiheissa Hondan omistamalla Suzukan radalla.

19 osakilpailun MM-ohjelmaa helpotetaan sen verran, että kausi päättyisi vasta marraskuun puolella.

Indianapolis julkisti keskiviikkona, että USA:n GP ajetaan ensi vuonna 2.heinäkuuta, kun jalkapallon MM-kisat huipentuvat Saksassa.

Kauden avauskisat ovat 12.3. Bahrain, 19.3. Malesia ja 2.4. Australia.

Sao Paulo/Heikki Kulta