Haka hävisi Oslossa
yhdellä maalilla

Mestareiden liigan karsinnat jatkuivat eilen toisen kierroksen ensimmäisillä osaotteluilla. Valkeakosken Haka matkasi Norjaan oslolaisen Vålerengan vieraaksi. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton.

  Toisen puoliajan 53. minuutilla Vålerengalle tuomittiin rangaistuspotku ja keskikenttämies Freddy dos Santos siirsi kotijoukkueen pilkulta ottelun ainoalla maalilla 1-0-johtoon.

1-0-tulos tarkoittaa sitä, että valkeakoskelaiset lähtevät ensi viikon keskiviikkona pelattavaan toiseen osaotteluun melko hyvistä asemista. Vierasmaali olisi tosin ollut kultaakin kalliimpi. Nyt jatkoonpääsy edellyttää kahta maalia. Norjalaisille ei myöskään saa antaa vierasmaalia, koska silloin Hakan jatkopaikka vaatisi vierasmaalisäännön takia kolmen maalin voittoa.

Vålerenga on Norjan liigan jaetulla kakkossijalla kolme pistettä sarjaa johtavaa Startia jäljessä.

Liverpool selvisi säikähdyksellä

Viime vuoden voittaja Liverpool kohtasi Mestareiden liigan karsinnan vierasottelussa liettualaisen FBK Kaunaksen.

  Kaunas otti yllätysjohdon 1-0 ottelun 21. minuutilla, mutta sitten Liverpool rankaisi liettualaisia kolmen minuutin välein. Ensin Dibrijl Cisse tasoitti tilanteen, ja sitten toppari Jamie Carragher siirsi vieraat 1-2-johtoon. 54. minuutilla.

  Kapteeni Steven Gerrard teki ottelun loppunumerot 1-3 Liverpoolille rangaistuspotkusta. Sami Hyypiä oli Liverpoolin avauskokoonpanossa.

Tihinen maalasi Anderlechtille

Muissa eilisissä karsintakierroksen otteluissa Anderlecht antoi kotonaan kyytiä Azerbaidzanin PFC Neftchille numeroin 5-0. Suomen Hannu Tihinen vastasi ottelun avaus- ja voittomaalista. Ukrainan mestari Dynamo Kiev pelasi kotonaan tasan 2-2 Sveitsiläistä FC Thunia vastaan.

Tanskalainen Bröndby haki 2-0 vierasvoiton georgialaisjoukkue Dinamo Tbilisin kotikentältä. Kyproksen ylpeys Anorthosis otti kotonaan 3-1 yllätysvoiton Turkin Trabzonsporista.

Tänään pelataan vielä kahdeksan otteluparia toisen karsintakierroksen avausotteluita. Muun muassa Jari Litmasen edustama Malmö kohtaa kotonaan israelilaisen Maccabi Haifan.