Rafael Nadalille jo kauden kahdeksas massaturnausvoitto

Espanjan Rafael Nadal jatkoi pysäyttämätöntä tahtiaan tenniksen ATP-kiertueen massaturnauksissa kukistettuaan Argentiinan Gaston Gaudion Stuttgartin loppuottelussa 6-3, 6-3, 6-4 sunnuntaina. Voitto oli 19-vuotiaan espanjalaisen 34:s perättäinen ja yhteensä kauden 48:s massakentällä. Nadal voitti myös jo kauden kahdeksannen massaturnaustittelinsä.

- Voitin kolmessa erässä, mutta ottelu oli tiukka. Gaudio on yksi maailman parhaista massakenttäpelaajista, kauden grand slam -massaturnauksen, Ranskan avoimet voittanut Nadal muistutti argentiinalaisesta, joka voitti Ranskan avoimet vuosi sitten.

Nadal varmisti paikkansa kauden päättävään Mestarien cupiin, jossa pelaa kauden kahdeksan parasta.

Nadal ei hävinnyt erääkään koko turnauksen aikana. Espanjalainen varmisti jo lauantain välierävoitollaan Jarkko Niemisestä nousun kakkoseksi maanantaina julkaistavalla maailmanlistalla ohi Australian Lleyton Hewittin . Voitosta Nadal tienasi 104 400 euroa ja luksusauton, jota hän ei voi ajaa, sillä Nadal ei ole ehtinyt hankkia ajokorttia.

- En tiedä, voinko tehdä tämän, kun en ole tehnyt sitä aiemmin, Nadal totesi, kun turnausjärjestäjät ehdottivat espanjalaisen ajavan kiiltävällä Mercedeksellä kentän ympäri.

- Hän (Nadal) vei Mercedekseni. Ehkä minun on aika etsiä eri automerkkiä, kolmannen kerran Stuttgartin finaalin hävinnyt Gaudio murehti.