Keltanokka Korhonen sivalsi voiton Idälle

LEHTIKUVA/STR<br />Idän Roope Korhonen (kuvassa) teki viimeisenä lyöjänä kovan tempun kierrättämällä Heikki Hynylän pesä kerrallaan ykköseltä aina kotipesään asti.
LEHTIKUVA/STR
Idän Roope Korhonen (kuvassa) teki viimeisenä lyöjänä kovan tempun kierrättämällä Heikki Hynylän pesä kerrallaan ykköseltä aina kotipesään asti.

Itä - Länsi 1-0

Roope Korhonen nousi sunnuntaina kreivin aikaan ratkaisijaksi, kun Itä voitti pesäpallon 71. Itä-Länsi-ottelun Oulussa jaksoin 1-0 (1-1, 2-1). Peli oli tasan ennen Idän toisen jakson viimeistä tasoittavaa ja ottelu näytti menevän vahvasti supervuoropariin, kun sekä Toni Kohonen että Sami Joukainen epäonnistuivat ajolähdön purkamisessa.

Ensimmäistä arvo-otteluaan pelannut Korhonen oli kuitenkin eri mieltä. Lyöjätilaston viitonen asteli viimeisenä lyöjänä lyöntipaikalle ja tehtävä oli yksinkertainen mutta äärimmäisen vaikea: hänen piti juoksuttaa Markku Hylkilä ykköspesältä aina kotiin saakka.

Sotkamon Jymyä edustava Korhonen siirteli kahdella kovalla maanuoliaisella Hylkilän ensin kolmoselle. Kolmannen lyönnin Korhonen löi maihin kakkosvahti Teijo Kankaanpäälle . Kankanpää poimi helpon lyönnin, heitti kovan ja matalan heiton Lännen siihen asti hyvin pelanneelle lukkari Antti Tokkarille , joka ei kuitenkaan saanut palloa kiinni.

- Yritin lyödä luukun puolelta. Olisihan lyönti saanut olla kauniimpi. Nyt ottelu ratkesi huonoon heittoon, Idän ykköspalkinnon pokannut Korhonen kertasi.

Sade ja vahva ulkopeli estivät juoksujuhlat

Reilut 5 000 katsojaa eivät nähneet Raksilan pesäpallopyhätöllä parasta mahdollista pesäpalloviihdettä. Sateisen kelin ohella toinen tärkeä syy juoksujen vähyyteen oli molempien joukkueiden rautainen ulkopeli. Edes hyvätkään lyönnit eivät tahtoneet upota vastustajan kenttään: näpyillä ei juuri vaihdettu, pomppulyönnit otettiin kiinni suoraan heittokädellä ja polttoheitot lähtivät nikottelematta maan parhaiden pesäpalloilijoiden käsistä.

Lännen etukenttä oli Nurmon Mikko Vainionpään , Antti Kuusiston ja Antti Tokkarin johdolla pirteällä pelipäällä. Idän joukkueesta erottui erityisesti pitävä ja liikkuva polttolinja Jani Komulainen - Saku Kapanen - Sami Haapakoski .

Katsojatavoite ei täyttynyt

Sunnuntain voitto oli Idän 33:s. Länsi on ollut 28 kertaa parempi ja 10 kertaa on pelattu tasan. Juoksusuhde on varsin tasainen: 405-403 Idän eduksi.

Itä-Länsi-viikonloppu keräsi Superpesis Oy:n toimitusjohtajan Juha Tikkasen mukaan kaikkiaan 12 000 katsojaa. Miesten peliä seurasi reilut 5 000 ja naisten 2 800 katsojaa. Loput katsojat muodostuivat A- ja B-poikien sekä B-tyttöjen otteluista.

Tikkanen haaveili jopa 16 000-17 000 katsojasta, mutta tavoite jäi kauaksi.