Urheilu

IFK Mariehamnille piste

IFK Mariehamn-TamU 0-0

IFK Mariehamnin kotikenttä ei pettänyt jalkapalloliigan kauden kolmannessakaan kotiottelussa. Tampere Unitedia vastaan sunnuntain tuloksena oli 0-0-tasapeli, vaikka vieraat hallitsivat ottelua miltei kauttaaltaan.

Maarianhaminan Idrottsparkenille oli pienestä sateenuhasta huolimatta saapunut komea ennätysyleisö 3 671 katsojaa. Pelin sävel tuli selväksi heti alusta saakka. Tampere United painosti ja IFK joutui puolustuskannalle. Kovin vaarallisia tekopaikkoja vieraillakaan ei tosin avausjaksolla ollut IFK:n puolustaessa uhrautuvasti.

United painoi vahvasti toisella jaksolla ja sai luotua myös hyviä tekopaikkoja, mutta IFK:n kurinalainen puolustus selvitti enimmän osan tilanteista. - Kiva tunnelma ja kiva ottelu. Voittoa haimme, mutta tasapeliinkin voi olla ihan tyytyväinen, Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm summasi.

IFK-luotsi Pekka Lyyski myönsi joukkueensa joutuneen alakynteen etenkin toisella jaksolla.

- Emme oikein pysyneet mukana ja etenkin keskikenttä ei pitänyt lainkaan. Täytyy olla kiitollinen tästä pisteestä, kuten jokaisesta näiltä kärkijoukkueilta saadusta pisteestä.