Moottoriurheilu

Koiran päivät

Euroopan GP-kolumni 29.5.

Monacon kilpailun jälkeen kärjisteltiin, miten Michael Schumacher vaaransi ohitushimollaan tallikaverinsa ja veljensä hengen.

Nürburgringillä taas taivasteltiin, miten suureen vaaraan Kimi Räikkönen ajoi itsensä ja kilpaveljensä rikkoutuvalla renkaallaan.

Tällä kertaa syyllistä ei kuitenkaan ryhdytty saman tien ristiinnaulitsemaan.

Suomalaistähti oli onnettomuutensa jälkeen hetken tulvillaan ärräpäitä ja pyhää vimmaa. Palautuminen arkeen kävi kuitenkin odottamattoman helposti ja nopeasti.

Voitto tai ei mitään... Siinä Kimin mentaliteetti tähän kohtaan MM-taistoa.

Kisan jälkeen Räikkönen siemasi yhden colan ja keskittyi hymyssä suin paijaamaan ensimmäistä kertaa formulavarikolla piipahtanutta Ajax-susikoiraansa.

Ajax ahmi suklaakeksejä ja poistui kotimatkalle massu täynnä istahtaen tyytyväisenä isäntänsä ja emäntänsä väliin edustusmersun takapenkille.

Perheidylli olisi ollut täydellinen, kunhan myös isäntä olisi saanut, mitä haki ja minkä olisi ansainnut tästäkin kilpailusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nürburgring ei todellakaan ole mikään aarreaitta Räikköselle.

Kaksi vuotta sitten hän menetti voiton - ja maailmanmestaruuden - kun moottori räjähti ylivoimaisessa johtoasemassa.

Vuosi sitten Kimi ajoi kahdeksan ensimmäistä kierrosta kisan kakkosena, kunnes moottori levisi jälleen.

Tällä kertaa voittamisen - toivottavasti ei maailmanmestaruutta - tuhosi rengasturma, joka johti eturipusten täystuhoon viimeisen kierroksen jo käynnistyttyä.

Edellinen suomalaisvoitto viimeisellä kierroksella meni Espanjassa 2001, kun Mika Häkkinen enää kruisaili kohti maalia. Nyt Räikkönen yritti väkipakolla pitää auton tiessä näkemättä enää mitään valtavien värinöiden keskellä.

Yhtäläisyyttä Häkkiseen tuli siinä, että MM-taistossa piste-ero päävastustajaan repesi valtaisaksi.

Tunnelma Team Räikkösellä on tietysti alamaissa, kun Team Alonsolla kaikki tuntuu menevän putkeen.

Voitto ja kymmenen pinnaa putosivat MM-sarjaa johtavan espanjalaisen syliin kuin lottovoitto tyhjällä kupongilla osallistuneelle onnenpekalle.

Viimeiset 20 kierrosta lähinnä suomalaisella sisulla kärjessä sinnitellyt Räikkönen pystyi sentään lohduttautumaan, että ennemmin tai myöhemmin myös Alonson onnen täytyy loppua.

Sillä sekin kuuluu motorsporttiin.

Nürburgring/Heikki Kulta