RISTO PYYKKÖ
- Jos tämä on isännän kohtalo, niin sitten on. Ei niitä mitaleja vaan kaikille suoda.
Jorma Manninen kohentaa lasejaan Oberstdorfin auringossa, hymyilee vapautuneesti eikä näytä lainkaan valmentajaisältä, jonka suojatti on tänään urheilu-uransa kovimpiin kuuluvan haasteen edessä.
Hannu Manninen hakee yhdistetyn MM-sprintistä ensimmäistä henkilökohtaista arvokisamitaliaan yhdeksänsien kisojensa viimeisenä päivänä.
Maailmancupin menestys ennakoi Ounasvaaran miehelle Oberista mitalia tai kahta, mutta arvokisat eivät ole olleet taaskaan Hannu Mannisen kisat.
Mitalittoman joukkuekilpailun jälkeen hän totesi hiihtovauhtinsa hiipuneen talven huonoimmaksi ja ilmoitti, ettei syistä ole hajuakaan.
Tilanne on ennallaan sprintin aattona.
- Homma on mysteeri, Jorma Manninen sanoo eikä yritäkään arvailla, miten sunnuntaina käy.
- Vasta ladulla näkee, onko hukassa ollut vauhti löytynyt vai ei.
Ongelma on Mannisen jaloissa, jotka eivät toimi kuten pitäisi.
Lihaksia on huollettu käsin ja sähköärsykkein, mutta muutosta parempaan ei ole tiedossa.
- Kaikki voitava on tehty. Nyt saattaa vain odottaa, isä-Manninen tuumii.
Mannisilla odottavan aika ei ole niin pitkä kuin ulkopuolinen voisi luulla.
- Jokunen vuosi sitten tällainen olisi voinut olla pahakin paikka, mutta nyt Hannu suhtautuu tähän aika tyynesti ja realistisesti. Hänellä on erilainen elämä kuin silloin ja erilainen ote urheiluun.
- Hannu tietää tilanteensa. Myös sen, että kaiken mennessä nappiin hän voi voittaa.
Jorma Mannista hymyilyttää. Välillä hänestä kyllä tuntuu, että mitalittomuus on muille suurempi ongelma kuin urheilijalle itselleen.
- Eihän tämä uusi tilanne ole. Hannu on kasvanut ja kouliintunutkin näihin.
