Kolmas kerta sanoi
toden Safinille
Venäjän Marat Safin voitti sunnuntaina Australian avoimen tennisturnauksen miesten kaksinpelimestaruuden. Safin kukisti Melbournessa kaksi tuntia ja 45 minuuttia kestäneessä loppuottelussa isäntämaan Australian Lleyton Hewittin neljässä erässä 1-6, 6-3, 6-4, 6-4.
Turnauksessa neljänneksi sijoitetulle Safinille mestaruus Australian avointen kaksinpelissä oli ensimmäinen. Hän hävisi loppuotteluissa vuonna 2002 Ruotsin Thomas Johanssonille ja vuosi sitten maailmanlistan ykköselle, Sveitsin Roger Federerille.
Uransa toisen grand slam -turnauksen kaksinpelimestaruuden voittanut Safin, 25, oli paras myös Yhdysvaltain avoimessa mestaruuskilpailussa syksyllä 2000. Silloin hän voitti maailman ykköspelaajan, Yhdysvaltain Pete Samprasin suoraan kolmessa erässä.
Yhdysvaltain avointen mestaruuden jälkeen Safinin ura oli alamäkeä. Hän putosi loukkaantumisten takia maailmanlistalla 86:nneksi vuonna 2003.
Ottelu alkoi Safinin kohdalla heikosti, sillä hän menetti heti alkuun oman syöttönsä ja voitti kolmen ensimmäisen pelin aikana vain kolme pistettä. Hewitt karkasi lopulta helposti 6-1-erävoittoon. Avauserä kesti vain 23 minuuttia.
- Ensimmäisessä erässä en uskonut voittoon. Ajattelin, että näinkö tässä taas käy, Safin viittasi Australian avoimissa kärsimiinsä kahteen finaalitappioon.
Toisessakin erässä hermostuneelta vaikuttanut Safin mursi Hewittin syötön neljännessä pelissä ja siirtyi 3-1-johtoon. Safinilla oli eräpallo jo 5-2-tilanteessa, mutta Hewitt pitkitti ratkaisua pelin verran pitemmälle. Safinin 6-3-voittonumerot varmistuivat 42 minuutissa.
Kolmannessa erässä Hewitt näytti nappaavan yliotteen murrettuaan Safinin syötön toisessa pelissä. Hewitt johti vielä 4-1, mutta Safin kuittasi syötönmurron seitsemännessä pelissä. Ottelun tuomari muisti Hewittiä varoituksella, kun australialainen oli viittilöinyt oikeudenjakajan suuntaan käsimerkillä purnattuaan itselleen tuomitusta jalkavirheestä.
Hewittin pelihuumori katosi uudelleen, ja Safin teki uuden syötönmurron. Erä meni venäläiselle 58 minuutissa 6-4.
Safin mursi vastustajansa syötön kolmannen kerran peräkkäin neljännen erän ensimmäisessä pelissä. Safin ei antanut otteensa enää kirvota ja päätti erän 42 minuutissa 6-4.
Finaalitappiosta huolimatta Hewittkin saattoi poistua kentältä tyytyväisin mielin. Hän ei ollut aiemmin yltänyt grand slam -sarjan kotiturnauksessaan kaksinpelin loppuotteluun.
- Maratille (Safin) onnittelut pahuksenmoisesta turnauksesta. Hän ansaitsi mestaruutensa, koska kukisti täällä voittamattomana pidetyn pelaajan, 23-vuotias Hewitt viittasi Safinin voittoon maailmanlistan ykkösestä Federeristä.
Safinille sattui finaalissa 36 niin sanottua helppoa virhettä, kun Hewitt teki niitä vain 22. Safin oli loppua kohti painostavampi, sillä hän iski yhteensä 18 läpisyöttöä. Hewitt syötti seitsemän ässää.