Urheilu

HPK luisteli Ilveksen nurin

Hämeenlinnan Pallokerho ei suostunut häviämään kahtena perättäisenä päivänä tamperelaisjoukkueelle jääkiekkoilun SM-liigassa. HPK pöllytti perjantaina kotijäällään Ilvestä numeroin 6-1 (1-0, 5-0, 0-1).

Torstaina Tappara oli voittanut hämeenlinnalaiset puhtaasti 4-0. Tästä tappiosta sisuuntuneena HPK luisteli sanan mukaisesti jalat Ilveksen alta. "Kosto" tappiosta meni Tampereelle, tosin eri joukkueelle. Varsinkin omassa päässä ilvesläiset olivat kahdessa viimeisessä erässä koko ajan kotijoukkuetta jäljessä. Ilves joutui lähtemään peliin ilman Patrik Stefania ja se näkyi liigan parhaan ketjun pelissä.

Ottelu ratkesi kotijoukkueen tehokkaaseen toisen erän aloitukseen. HPK voitti koko erän 5-0, mutta teki ratkaisun alle kahdessa minuutissa erän alussa.

Ottelun hahmoksi nousi HPK:n puolustaja Jukka-Pekka Laamanen (2+1). Rohkeasti nouseva Laamanen viimeisteli kaksi komeaa osumaa ja nousi puolustajien pistepörssin kärkeen (13+15) yhdessä Cory Murphyn (9+19) kanssa.

Ilveksen valmentaja Curt Lindström tunnusti isäntien olleen luistimilla kirkkaasti paremman.

Lindströmin mielestä 5-0-numeroihin päättynyt toinen erä oli kehnoin joukkueen pelaama 20-minuuttinen hänen valmentajakaudellaan.