Saku Koivu niittasi jatkoaikavoiton
HARRI KOSKINEN
TPS:n ja Jokerien väännöt Turkuhallissa ovat olleet tasaisia kamppailuja.
Kahdesti aikaisemmin narripaidat ovat poistuneet jäältä 1-0-voitto taskussaan, mutta torstaina lehti kääntyi.
Ottelu eteni jatkoajalle, jota oli käyty runsas kolme minuuttia, kun Saku Koivu niittasi voittomaalin Jokeri-vahti Tim Thomasin vartioimaan verkkoon.
Näin TPS otti kauden ensimmäisen voittonsa Jokereista. Neljä aikaisempaa kamppailua oli Jokerit vienyt nimiinsä.
Ottelun jatkoajalla vauhti kiihtyi. Neljällä neljää vastaan miehet pääsivät painamaan täysillä, ja tilanteita alkoi syntyä molemmissa päädyissä.
Koivu jättää Ruotsin väliin
Kun kolmisen minuuttia oli pelattu, Kai Nurminen otti vauhtia omasta päädystä. Nurminen syötti kiekon laitaan Craig Rivetille , joka eteni päätyyn ja ohjasi kiekon maalille.
Nurminen oli parkkeerannut luukulle ja onnistui sipaisemaan laatan takatolpan tuntumaan edenneelle Saku Koivulle . Koivu yllätti hyvin pelanneen Tim Thomasin laukauksella längistä verkkoon.
- Kaitsu pääsi hieman ohjaamaan kiekkoa syötössä, Koivu jutteli.
- Mutta olihan siinä hieman tuuriakin, sillä kiekko pomppi jonkun verran, Saku jatkoi.
Ottelun niukkamaalisuus ei ollut Koivulle yllätys. Joukkueet tuntevat tietysti toisensa erinomaisen hyvin, ja muutenkin tiukassa puolustuksessa on vaikeaa päästä rakentelemaan maalipaikkoja.
- Maalinteko on nykyisin hyvin vaikeaa. Ottelut ratkeavat usein erikoistilanteista, Saku Koivu selvitti.
Saku Koivu on kuntoutunut kovaa vauhtia. Vielä on tietysti matkaa aivan huippukuntoon, mutta nyt turkulainen jaksaa painaa jo koko ottelun ajan. Vielä kuukausi takaisin kone kävi yskimättä vain puolitoista erää.
Maajoukkuevalmentaja Erkka Westerlund julkistaa tänään joukkueensa Swedish Hockey Gamesiin, mutta listalla ei ole Saku Koivun nimeä. Turkulaistähti jää kotimaahan hiomaan edelleen kuntoaan.
- Hyviä maajoukkuepelejä olisin saanut, jos olisin lähtenyt mukaan. Mutta nyt saadaan Turussa hyviä harjoituksia, Saku kertoi.
Teemu Lassila piti pystyssä
Ottelussa ei juurikaan hienouksia nähty.
Vääntö oli tiukkaa puolustamista kahden hyvin toisensa tuntevan joukkueen välillä.
Jokerit tuli kovaa ensimmäisessä erässä, ja helsinkiläisillä olikin paikkoja useampaankin osumaan. TPS:n maalissa Teemu Lassila oli kuitenkin itse varmuus, johon Jokerien vyörytys viimeistään tyssäsi.
Voidaan sanoa, että Lassila piti mustapaitoja pystyssä.
Toisessa erässä ottelu tasaantui, ja kolmannen erän lopussa Jokerit myllytti jälleen vahvasti.
Jukka Koivu iloitsi sarjapisteistä
Palloseuran valmentaja Jukka Koivu oli tyytyväinen kahteen sarjapisteeseen. Joukkueella on menossa varsinainen otteluruuhka, sillä tiistaina TPS peittosi Kärpät ja lauantaina on vastassa HIFK ja sunnuntaina Blues Turkuhallissa.
- Ensimmäisessä erässä jalat olivat jääneet muualle.
- Tiistain jatkoksi tuli tärkeät pisteet, olihan vastassa Suomen paras joukkue, Jukka Koivu sanoi.
Jokeri-luotsi Hannu Jortikka oli tyytyväinen joukkueensa lataukseen ja pelaamiseen, mutta jääminen maaleitta kismitti.
- Ei tyydytä, kun ei tehty yhtään maalia. Latinkia kyllä riitti, Jortsu totesi.
Latinkia Jokereilla riittikin. Joukkue hallitsi kaksinkamppailuja ja pyöritti taitavasti.