Urheilu

McLaren tutkii
Kimi-kohun

TS/Sutton-images<br />Kimi Räikkösen managerilla Steve Robertsonilla (vas.) oli paljon selitettävää maanantaina Mercedeksen kilpailutoiminnasta vastaavalle Norbert Haugille.
TS/Sutton-images
Kimi Räikkösen managerilla Steve Robertsonilla (vas.) oli paljon selitettävää maanantaina Mercedeksen kilpailutoiminnasta vastaavalle Norbert Haugille.

Turun Sanomat, Barcelona

McLarenin toimitusjohtaja Martin Whitmarsh joutui yhteen F1-uransa vaikeimmista tilanteista, kun brittilehdistö tivasi tallin tunnelmia Kimi Räikkösen kapakkasekoilusta viikonloppuna julkaistuun sensaatiojuttuun.

- Tapasimme Kimin Barcelonassa ennen uuden automme ensimmäistä testiä ja hän on erinomaisessa kunnossa, erittäin omistautunut työlleen ja äärimmäisen motivoitunut uuteen kauteen.

- Olemme tietoisia mediakohusta, joka Kimistä aiheutui. Tietenkään sellainen ei ole tervetullutta Kimille eikä tiimille. On kuitenkin muistettava, että kysymys on hänen yksityiselämästään.

- Emme voi vain jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä otetaan erittäin vakavasti. Ensin tarkistamme, mikä on totta ja vasta sitten keskustelemme kuljettajan kanssa, kun tiedämme tarpeeksi, Whitmarsh selvitti.

Rangaistus mahdollinen

- Jos uutiset eivät vastaa totuutta, imagomme on joka tapauksessa kärsinyt äärimmäisen negatiivisella tavalla. Se meidän täytyy ottaa todella vakavasti, sillä meidän tukenamme on liuta multikansallisia brändejä, jotka eivät investoi F1:een, jos se johtaa imagolliseen vahinkoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kunhan tämä hetkellinen huomion polttopiste helpottaa, tutkimme tapauksen ja käsittelemme asian omassa piirissämme. Keräämämme informaation perusteella sitten ratkaisemme, tarvitaanko tässä kurinpidollisia toimenpiteitä, Whitmarsh luotaili.

Mahdollinen rangaistus Räikkösen tapauksessa voisi olla vain iso ja tuntuva sakko.

- Meidän on erotettava Kimin yksityiselämä siitä, mitä hän tekee radalla. Mutta meidän on erotettava myös totuus vaihtelevista tarinoista, joita nyt liikkuu, Whitmarsh korosti.

- Mihin tahansa päädymme, Kimi ymmärtää asemansa vakavuuden. Uskomme myös, että hänen kohdallaan kyseessä oli myös ripaus lapsellisuutta. Hänen täytyy ymmärtää, että maine menee, jos hän ei opi pitämään hauskaa julkisella paikalla ultravarovaisesti.

McLarenin johtaja Ron Dennis korosti, että työntekijällä on aina velvollisuutensa edustamaansa firmaa kohtaan.

- Yksityiselämä on jokaisen oma asia, mutta jos siitä aiheutuu ongelmia yhtiön maineelle, on syytä keskustella työntekijän kanssa hänen yksityiselämästään.

Yksityiselämä ei hidasta nopeutta

Räikkönen itse oli hyvin haluton puhumaan koko asiasta. Kun brittitoimittaja tiedusteli Kimiltä, onko hänen asenteensa F1-urheiluun yhtä tiukka kuin tallikaveri Juan Pablo Montoyalla , suomalaistähden oli pakko vastata.

- Teen ihan samoin kuin aina ennenkin. Mitä teen privaattipuolella, ei tee minua yhtään hitaammaksi kuljettajaksi. Mitä teen autossa, on ihan eri juttu.

- En nyt lehdessä julkaistun sontajutun vuoksi rupea julistamaan, että olisin ensi kaudella kaksi sekuntia nopeampi. Annan varmuudella kaikkeni tiimille. En näe syytä syytellä. Enhän minäkään valita tiimille, että auto menee hitaasti ja sillä pääsee vain muutaman kierroksen, koska niin käy aina, kun auto on ihan uusi, Räikkönen tykitti.