Tuomas Ketolalle hieno turnausvoitto Prahassa
Praha (STT)
Suomen tämän hetken tennisässä Tuomas Ketola kukisti Tshekin Lukas Dlouhyn 2-1 (1-6, 6-4, 6-3) Prahassa pelatun tenniksen ATP-haastajaturnauksen (palkintoarvo 25 000 dollaria) loppuottelussa sunnuntai-iltapäivällä.
Voitto Dlouhysta oli erittäin hieno, sillä tshekki on ollut viime aikoina hyvässä pelivireessä. Dlouhy oli viime viikonloppuna myös Helsingin haastajaturnauksen kaksinpelin loppuottelussa.
Jo 29-vuotiaalle Ketolalle kyseessä oli hänen uransa viides ja kuluvan kauden ensimmäinen haastajatason turnausvoitto kaksinpelissä. Viime keväänä Ketola nappasi kaksi turnausvoittoa mutta ne tulivat nelinpelissä.
Kauden paras saavutus tuli kuitenkin Yhdysvaltain avoimissa syyskuussa, kun suomalainen ylsi karsintojen kautta turnauksen toiselle kierrokselle.
Säännöllisesti vuodesta 1997 grand slam -turnausten karsintoihin osallistunut Ketola ei ole onnistunut pitkällä urallaan vielä murtautumaan sadan parhaan joukkoon maailmanlistalla.
Lopettaminenkin on käynyt miehen mielessä, mutta menestys kevään nelinpeleissä ja Yhdysvalloissa saivat Ketolan jatkamaan tämän kauden loppuun.
Tuomas Ketola kertoi kesällä, että tekee vuoden lopulla päätöksen uran jatkostaan.