Urheilu

FBC hävisi jumbofinaalin

FBC:n peli salibandyn ykkösdivisioonassa ei suju. Joukkue tippui länsilohkon viimeiseksi, kun se hävisi peräpään neljän pisteen kamppailun Vaasalle 6-4 (4-1, 1-2, 1-1) -lukemin. Päävalmentaja Heikki Luukkonen oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen raskaan tappion jälkeen.

- Teimme liikaa virheitä ensimmäiseen erään ja annoimme turhan paljon eteen kaverille, harmitteli Luukkonen.

FBC:n Mika Gottschalk vei turkulaiset 1-0 -johtoon jo viiden minuutin kohdalla, mutta sen jälkeen vaasalaiset kuittasivat turkulaisten virheistä neljästi. Toisessa erässä Juha Hiltunen kavensi ensin 4-2:een ja Aki Koskinen vielä 5-3:een, mutta loput paikat keltapaidat onnistuivat tuhraamaan. Kolmanteen erään FBC teki sitten ketjumuutoksia ja ottikin pelin hallinnan, mutta hyvätkin maalipaikat jäivät hyödyntämättä. Aki Koskisen viimeisen minuutin kavennus 6-4:een oli varsin laiha lohtu. Turkulaisten parhaana palkittiin Juha Hiltunen.